Uusimmat

Hulk palaa valkokankaalle jo vuonna 2017?

13.10.2015 07:30 Tatu Junni

Mark Ruffalon esittämä Hulk ei ole vieläkään saamassa omaa elokuvaansa, mutta tuoreimpien huhujen mukaan vihreä jätti saattaa vierailla Kostajat-kollegansa soololeffassa aika pian.

JoBlo-sivuston mukaan Hulk lyöttäytyy yhteen Thorin kanssa ukkosenjumalan kanssa vuonna 2017 ilmestyvässä Thor: Ragnarokissa. Huhujen mukaan elokuva sijoittuu ensisijaisesti ”kaukaiselle planeetalle, ei Asgardiin tai Maahan).

Kuulostaa melko mielenkiintoiselta – etenkin kun ottaa huomioon, että Ragnarokin on oletettu olevan Surtur vs Asgardin jumalat -tarinan ympärille rakentuva spektaakkeli.

Alkujaan Hulkin piti palata valkokankaalle jo ensi kevään Captain America: Civil Warissa, mutta sittemmin suunnitelmista luovuttiin.

Taika Waititin ohjaama Thor: Ragnarok saa ensi-iltansa marraskuussa 2017. Elokuvan pääosaa esittää Chris Hemsworth.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat