Uusimmat

Seuraava Star Wars -elokuva päättyy juuri ennen A New Hopen alkua

03.06.2016 10:38 Tatu Junni

The Force Awakensille joudutaan odottamaan jatkoa vielä puolitoista vuotta, mutta uusi Star Wars -elokuva saadaan kyllä teattereihin ensi jouluksikin. 

Rogue One: A Star Wars Story pohjustaa alkuperäistä Tähtien sota -trilogiaa ja on suorassa yhteydessä vuoden 1977 A New Hopeen.

Jopa niin suorassa yhteydessä, että elokuvan tarina loppuu 10 minuuttia ennen A New Hopen alkua, on The Hollywood Reporter uutisoinut.

Rogue Onen on ohjannut Monstersista ja Godzillasta tuttu Gareth Edwards.

Elokuvan pääosissa nähdään uusia kasvoja – Mark Hamill ja kumppanit eivät ole tarinassa mukana. Tärkeimmät näyttelijät ovat Felicity Jones, Diego Luna, Riz Ahmed, Ben Mendelsohn, Donnie Yen, Jiang Wen, Forest Whitaker, Mads Mikkelsen, Alan Tudyk ja Jonathan Aris.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat