Uusimmat

Star Wars -tähdestä uuden Tomb Raider -leffan Lara Croft?

11.03.2016 08:50 Tatu Junni

Tomb Raider -pelisarja polkaistiin jokin aika sitten käyntiin uudelleen. Nyt myös Lara Croftin valkokangasura aiotaan pistää uuteen uskoon.

Deadline-sivuston mukaan Warner Bros. Pictures ja MGM listaavat parhaillaan potentiaalisia näyttelijöitä Lara Croftin rooliin. Listalta löytyy ainakin Star Wars: The Force Awakensissa Reyta esittänyt Daisy Ridley. Tiedossa ei kuitenkaan ole, onko Ridleylla aikaa videopelifilmatisoinneille. Nainen kuvaa nimittäin parhaillaan Episode VIII -elokuvaa ja on tiettävästi mukana myös Episode IX:ssa.

Star Warsin lisäksi Daisy Ridley on toistaiseksi tuttu lähinnä tv-sarjoista, kuten Toast of London, Yongers ja Hiljainen todistaja.

Uuden Tomb Raiderin ohjaajaksi on jo kiinnitetty Roar Uthaug (The Wave). Elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Geneva Robertson-Dworet (Transformers 5).

Ensi-illan ajankohdasta ei vielä ole tietoa.

Ensimmäinen Tomb Raider ilmestyi vuonna 2001, ja jatko-osan se sai kaksi vuotta myöhemmin. Tuolloin Lara Croftia esitti Angelina Jolie, jolla ei ole enää elokuvasarjan kanssa mitään tekemistä.

Daisy Ridley

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat