Uusimmat

Night Visions -vinkki 7/7: Tyly talonmies pelastaa maailman Cthulhulta

04.11.2015 06:30 Tatu Junni

Night Visions Maximum Halloween 3015 järjestetään Helsingissä marraskuun 2015 ensimmäisellä viikolla. Keskiviikosta 4.11. sunnuntaihin 8.11. valkokankaat täyttyvät kulttiklassikoista, kammioiden kummajaisista ja kuumista uutuuksista. Dome.fi esittelee seitsemän elokuvaa Night Visionsin ohjelmistosta.

Seitsemäntenä ja viimeisenä on vuorossa Portal to Hell!!!.

Tänä vuonna joukkorahoituksen avulla valmistunut lyhytelokuva kertoo jöröstä talonmiehestä nimeltä Jack. Kuten kuka tahansa meistä, Jack haluaa vain elellä rauhassa, oikaista jalkansa ja viettää aikaa hyvän kirjan parissa. Vaan toisin kuin me muut, Jack joutuu helvetinmoiseen seikkailuun, kun hän löytää kotitalonsa kellarista kaksi kalsarihörhöä manaamassa Cthulhua maan päälle.

Pian on piru irti ja suuri muinainen kurkkimassa portaalin läpi uutta maailmaa valloitettavaksi! Tällaisen rinnalla jopa tukossa olevan vessanpöntön korjaaminen on mieluisaa puuhaa vanhalle Jackille.

”I don’t know who R’lyeh is and I don’t give a shit!”

Portal to Hell!!!

Vivieno Caldinellin ohjaama ja Matt Wattsin käsikirjoittama Portal to Hell!!! kuulostaa hauskalta, mutta valitettavasti 12 minuutin mittainen hassuttelu pyörii liikaa yhden idean ympärillä.

Parhaiten sinänsä onnistuneesta lyhytelokuvasta jää mieleen tyly dialogi, kieli poskella tehdyt splatterkumarrukset ja Roddy ”Rowdy” Piperin mainio roolisuoritus Jackina. Ikävä kyllä enempää emme entisen showpainijan murinoita pääse kuulemaan, sillä John Carpenterin Pahan kehästäkin (They Live, 1988) tuttu Piper kuoli kesällä sydänkohtaukseen.

Voimme vain toivoa, että Jack suojelee meitä Lovecraftin hirviöiltä myös haudan takaa.

”Chant, woman. Chant!”

Portal to Hell!!! Night Visionsissa keskiviikkona 4.11. klo 20.00. Festivaalin koko ohjelmisto täällä.

Night Visions -vinkki 1/7: Bite on oksettavan rujo body horror -elokuva

Night Visions -vinkki 2/7: Deathgasm on taattua splatter-komediaa metallin ystäville

Night Visions -vinkki 3/7: Voisikos kuolleen kanssa harrastaa seksiä?

Night Visions -vinkki 4/7: Hiekkarannasta tulee bikinipimujen helvetti The Sandissa

Night Visions -vinkki 5/7: Mikä oikein pilasi 1990-luvun epäonnisimman leffan?

Night Visions -vinkki 6/7: Karate Kidin “Mr. Miyagi” oli todellinen henkilö

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat