Uusimmat

Dexter-tähti mukaan uuteen Robocop-elokuvaan

21.09.2012 08:24 Muropaketin toimitus

Aimee Garcia

Suositussa Dexter-tv-sarjassa Jamie Batistaa esittävä Aimee Garcia on palkattu mukaan uuteen RoboCop-elokuvaan. Nyt näyttelijätär on kertonut mitä hänen hahmonsa tieteistrillerissä tekee.

Chicago Tribunen haastattelussa Aimee Garcia paljasti hiljattain esittävänsä tiedenaista nimeltä Kim, joka herättää yhdessä Gary Oldmanin hahmon kanssa Robocopin henkiin. ”Näyttelen lähes kaikissa kohtauksissani Gary Oldmanin kanssa. Se on unelmieni täyttymys”, Garcia hehkutti.

Aimee Garcian mukaan uusi RoboCop-elokuva sijoittuu vuoteen 2028. Elokuva sisältää paljon teknologiaan ja ihmisfysiikkaan liittyviä aineksia, joista Garcia on omien sanojensa mukaan oppinut paljon. ”Haluan ymmärtää kaikki hahmoni sanomat tekniset jutut”, Garcia tiivisti tavoitteensa ja kertoi samalla oppineensa paljon myös esimerkiksi ihmisaivojen toiminnasta.

Dexterin ohella Aimee Garcia on tullut tutuksi myös mm. elokuvista Kiltti tyttö, D-War ja Spanglish – kielikukkasia. José Padilhan ohjaama RoboCop saa ensi-iltansa elokuussa 2013. Elokuvan pääosissa nähdään Gary Oldmanin ohella Joel Kinnaman, Samuel L. Jackson ja Abbie Cornish.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Chicago Tribune