Doomsday (***)

Neil Marshall on syntynyt vuonna 1970, joten hän on nähnyt klassiset kasaritoimintaelokuvat herkimmässä teini-iässä. Hän kasvoi isoksi, ohjasi muutaman pienen budjetin kauhuelokuvan ja on niiden menestyksen myötä päässyt osoittamaan kunniaa teinivuosiensa hienoimmille elokuville. Eikä siinä ole mitään vikaa.

Marshallin kaksi edellistä elokuvaa, siedettävä ihmissusipätkä Dog Soldiers ja erinomainen luolakauhu Descent – loukussa (housuni ovat yhä ruskeat) olivat mainioita näyttöjä siitä, kuinka rajalliset resurssit käytetään oikein. Panostetaan tekstiin ja näyttelijöihin, pidetään tapahtumapaikat yksinkertaisina ja määrä rajallisena.

Doomsdayssä moisia rajoituksia ei näytä olleen. Se on avoin rakkauskirje kaikille 1970- ja 1980-lukujen scifi- ja toimintapätkille, melkeinpä enemmän pastissi kuin oma elokuvansa. On vahva nainen pääosassa (Alien), on maailmanlopun virus (Omega Man), on panssaroituihin vaunuihin ahtautuvia iskuryhmiä (Aliens), on yksisilmäisiä sankareita epätoivoista pelastustehtävää suorittamassa (Escape from New York), on barbaarijoukkojen hätäisesti hitsaamia autoja (Mad Max). Musiikkikin tuo syntetisoituine sointuineen mieleen VangeliksenBlade Runner -soundtrackin.

Kunnianosoituksista koottu kokonaisuus kertoo lähitulevaisuudesta, jossa tappava viikatevirus pistää pohjois-Britannian hengiltä. Väliin pystytetään muuri, jotta sivilisaatio selviäisi edes Englannissa.

Kaikki on hyvin siihen saakka, kunnes satelliittikuvissa kuolleeksi luullusta Skotlannista löytyy ihmisiä. Sehän tietenkin tarkoittaa, että yksisilmäinen ja vihjailevalla nimellä siunattu sankarimme Eden Sinclair (tappavan hurmaava Rhona Mitra) lähtee muurin pohjoispuolelle lääkettä etsimään.

Juonesta on oikeastaan turha sanoa enempää. Ei siksi, että se pilaisi jännityksen, sillä tähän mennessä lienee jo tullut selväksi, että Doomsday on kuin väärinkäsityksen valtaan joutunut morsio – vanhaa ja lainattua on aika paljon, sinistä ja uutta melkoisesti vähemmän. Pommeja löytyy ja takaa-ajoja samoin.

Mutta ei sen niin väliä. Olkoonkin, että leffa nautiskelee välillä aivan liikaa suureellisista puitteistaan – kannibalismikohtaus trapetsitaiteilijoineen etunenässä – ja että henkilöhahmot eivät ole edes yksiulotteisia. Edes päähenkilö ei vaikuta erityisen kiinnostavalta tyypiltä, vaikka hän tietysti on hurjan kaunis ja vetää tyyppejä siististi nekkuun.

Voi olla, että suhtaudun leffaan yltiöpositiivisesti, sillä 1980-luvun scifitoimintaelokuvat ovat minusta edelleen mahtavan hienoja tuotoksia. Kun Marshall on kerran onnistunut kloonaamaan esikuvistaan lähes yhtä hauskan kopion, niin piruako siinä valittamaan?

Doomsday
(Iso-Britannia 2008)
K18

Ohjaus ja käsikirjoitus Neil Marshall
Pääosissa Rhona Mitra, Bob Hoskins, David O’Hara, Craig Conway, Malcolm McDowell

Kesto 105 minuuttia