Arvostelimme Avengers: Endgamen näkemättä siitä minuuttiakaan: ”Upea päätös 22 elokuvan tarinalle”

11.04.2019 12:35 | Tatu Junni

Nyt ei ole Avengers: Endgamea nähty. Lunastiko elokuva sille ladatut kovat odotukset?

Kuluneimman ja väsyneimmän elokuvakritiikin kritiikin mukaan arvostelut tehdään katsomatta elokuvaa ollenkaan tai katsomalla korkeintaan viisi minuuttia sen alusta. En kuuntele tällaisia syytöksiä täysin tunnontuskitta, sillä tunnustan itsekin tehneeni niin. Kevään 2001 ylioppilaskirjoituksissa raapustin lyijytäytekynälläni elokuva-arvostelun C.T. Ninnun ohjaamasta taide-elokuvasta Karvaisen miehen arpeutumisongelma. Se, ettei tällaista ohjaajaa tai elokuvaa ole ikinä ollut olemassakaan, ei ylioppilaslautakuntaa haitannut – tai ehkä siellä ei asiaa yksinkertaisesti noteerattu. Joka tapauksessa Karvaisen miehen arpeutumisongelma sai laudaturin, siis parhaan mahdollisen arvosanan.

Avengers: Endgamen ensi-illan lähestyessä huomasin elokuvan pressinäytöksen olevan vain päivää ennen ensi-iltaa (keskiviikko 24. huhtikuuta). Tilanne tuntui ongelmalliselta. Mitä järkeä olisi kirjoittaa kiireessä arvostelu, joka ei voisi sisältää pienintäkään juonipaljastusta, ja jota yksikään Marvel-fani ei silti lukisi ennen kuin on itse elokuvan jo nähnyt – jolloin spoilereiden pihtaaminen vasta järjettömältä tuntuisikin?

Siitä se kuuluisa ajatus sitten lähti:

Mitä jos Muropaketti arvostelisikin Avengers: Endgamen ennen elokuvan näkemistä! Mitään varsinaista järkeä ei asiassa tietenkään olisi, mutta ainakin voisimme heittää ilmoille valistuneita arvauksia noin 30 vuotta jatkuneen supersankarifanituksen pohjalta. Jos ennustukset menisivät metsään, olisi se osoitus siitä, että Marvel Studios onnistui yllättämään ainakin meidät. Mikäs sen hienompaa.

Laskin ajatusleikin ajankäytöllisen riskin niin pieneksi, että päätin tarttua asettamaani haasteeseen. Alta löytyvä Avengers: Endgame -arvostelu on siis tehty ennen kuin olen nähnyt minuuttiakaan valmiista elokuvasta. Olen ennen kirjoittamista katsonut Endgamesta vain siitä julkaistut trailerit ja viralliset promokuvat. Lisäksi olen seurannut jonkin verran elokuvaa koskevia huhuja alan sivustoilta ja Twitteristä.

Sivuan aikaisempia Marvel-elokuvia, mutta Endgamen osalta kirjoitukseni on spoilerivapaa – tai mistäs minä sen tiedän! Asia selviää sekä itselleni että teille parin viikon päästä. Aion Avengers: Endgamen ensi-illan jälkeen palata tämän sokkoarvion pariin ja tarkastella punakynän kanssa, miten metsään mentiin.

Siitä tulee arvatenkin mielenkiintoista.

Suomessa Avengers: Endgamen varsinaisilla arvioilla on embargo 24.4.2019 kello 01.00 asti.


Ensi-ilta: 24.4.2019.
Alkuperäisnimi: Avengers: Endgame
Ohjaus: Joe & Anthony Russo
Käsikirjoitus: Christopher Markus & Stephen McFeely
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, Don Cheadle, Paul Rudd, Brie Larson, Karen Gillan, Danai Gurira, Bradley Cooper & Josh Brolin
Pituus: 181 minuuttia
Ikäraja: K12


Vuosi sitten ensi-iltansa saaneessa Avengers: Infinity Warissa Marvelin supersankarit tekivät parhaansa estääkseen Thanosta (Josh Brolin) keräämästä itselleen koko kourallista ikuisuuskiviä. Kovasta yrityksestä huolimatta homma meni puihin, ja avaruuden Pentti Linkola saavutti tavoitteensa. Naps vain – ja maailmankaikkeus ”palautettiin tasapainoon” tappamalla puolet kaikista elävistä olennoista. Infinity War päättyi kolkoissa tunnelmissa, kun sekä sankarit että elokuvan katsojat tuijottivat epäuskoisina ilmassa leijuvia tuhkahiutaleita. (Paitsi tietenkin ne valistuneimmat, jotka olivat lukeneet Ikuisuuden rautahanskan MARVEL-lehdestä 25 vuotta aikaisemmin.)

Keskiviikkona 24. huhtikuuta ensi-iltansa saava Avengers: Endgame jatkaa Infinity Warin tarinaa vain pienellä aikahypyllä. Maailmankaikkeudenlaajuisen massatuhon jälkeinen shokki ja epäusko ovat karisseet mielestä, ja tilalle löytäneet pohjaton suru ja viha. Ohjaajaveljekset Joe ja Anthony Russo esittelevät vain lyhyesti Thanoksen hirmutyön vaikutuksia tavallisiin kuolevaisiin. Ensisijaisesti Endgame keskittyy kuvaamaan Kapteeni Amerikan (Chris Evans) ja muiden eloon jääneiden sankareiden tunnelmia. Eivätkä nuo tunnelmat ole missään määrin hilpeät, sillä sankareista jokainen syyttelee itseään vähintäänkin pinnan alla tapahtuneesta.

”Ehkä emme olisi tässä, jos…”

Jos, jos ja jos. Aina jos.

Eri hahmot käsittelevät tilannetta eri tavoin, kukin aina oman persoonansa mukaan. Erityisen raskaana menetyksen ottaa Kapteeni Amerikka, joka on jo kerran elämässään joutunut menettämään (lähes) kaikki tuntemansa ihmiset, ja kokee Kostajien johtajana vastuuta muista enemmän kuin vaikkapa sooloiluun taipuvainen Musta Leski (Scarlett Johansson). Tehtyä ei kuitenkaan tekemättömäksi saa millään määrällä kyyneleitä – vai saako?

Masentavan alun jälkeen Avengers: Endgamen tunnelma kohoaa hitaasti, kun kadonneiksi ja menetetyiksi luullut liittolaiset löytävät tiensä Kostajien päämajaan.

Iron Man (Robert Downey Jr.) ja Nebula (Karen Gillan) onnistuvat matkassaan avaruuden syövereistä takaisin Maahan. Myös Ant-Man (Paul Rudd) ja uudelle uralle lähtenyt Haukansilmä (Jeremy Renner) putkahtavat takaisin ihmisten ilmoille. Aivan uutta apua tarjoaa Nick Furyn (Samuel L. Jackson) hätiin hälyttämä Captain Marvel (Brie Larson), jota ei ole nähty maapallolla lähes 25 vuoteen.

Yhdessä ”Uudet Kostajat” löytävät keinon, jolla he voivat edes yrittää perua Thanoksen teon – ja jos se ei ole mahdollista, niin ainakin kostaa Infinity Warissa kaatuneet kumppaninsa.

Asetelma on niin osuva, että Kostajien tähän asti aika keinotekoiselta tuntunut nimi lunastaa viimeinkin paikkansa MCU:ssa (kyllä, olen nähnyt Captain Marvelin ja tiedän perustelun Nick Furyn valitsemalle nimelle, mutta se ei vakuuttanut minua).

Yksi Avengers: Infinity Warin hehkutetuimmista puolista oli eri sankareiden kohtaaminen keskenään. Pakkaa toki sekoitettiinkin ja uusia tuttavuuksia kohdattiin, mutta tapahtumat levisivät niin laajalle alalle, että useampi odotettu kohtaaminen jäi näkemättä tai vaihtoehtoisesti hahmojen vuorovaikutus jäi vain pariin repliikkiin. Tässä kohtaa Endgame palvelee katsojia osittain paremmin, sillä sankarit pysyvät nyt tiiviimmin samassa seurassa ja paikassa. Eri persoonallisuuksien kohtaamisista saadaankin irti messevää supersankariviihdettä – eri asia sitten on, miten hyvin Marvelin tavaramerkiksi noussut huumori sopii näinkin ”vakavaan” elokuvaan.

Toki väkeä on jälleen mukana reippaanpuoleisesti, mutta useimmille hahmoille riittää aktiivinen rooli ja ihan oikeaakin tekemistä. Mukana ei onneksi ole enää Thanoksen kätyrien kaltaisia täyteörkkejä, ja tokkopa kukaan kehtaa valittaa Tessa Thompsonin esittämän Valkyrien saapumisesta apuun, vaikka tupa olisi kuinka täynnä. Thor: Ragnarokin fanisuosikki ei hirveästi tilaa tarinassa saa, mutta läsnäolo osoittaa, ettei Marvel ole hahmoa hylkäämässä, toisin kuin Infinity Warin alun perusteella saattoi luulla.

Aika-avaruusmatkailuun liittyvän juonen ansiosta Endgamessa nähdään myös sellaisia hahmoja, joita ei moni uskonut enää näkevänsä. Etenkin Tom Hiddlestonin Lokin ystävät lienevät iloisia siitä, ettei piipahdus Infinity Warissa jäänyt antisankarin viimeiseksi esiintymiseksi.

Ja kuten kaikki varmaan arvasivat jo vuosi sitten, Thanoksen teko saadaan kyllä peruttua. Spider-Man (Tom Holland), Doctor Strange (Benedict Cumberbatch), Star-Lord (Chris Pratt) ja moni muu tuttu on siis Endgamen päättyessä taas elossa. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa ihan kaikista MCU:n sankareista. En halua mennä yksityiskohtiin, mutta Iron Man -elokuvia on turha odotella hetkeen lisää, eikä Kapteeni Amerikkaa sellaisena kuin hahmon tunsimme ole tästä eteenpäin enää olemassa. Toivo elää, että Thanos sentään nähtäisiin valkokankaalla vielä joku päivä. Ovi jätetään asian suhteen raolleen samoissa määrin kuin esimerkiksi Lokin kohdalla ensimmäisessä Thorissa (2011), joten kukapa tietää…

Vaikka Avengers: Endgame siis tekee ilmeisen ja peruu osan Infinity Warin tapahtumista, sisältää se myös yllätyksiä, joita en ainakaan itse osannut odottaa. ”Ai ne lähtivät sitten TÄHÄN suuntaan!”. Myös keino, jolla sankarit saadaan takaisin haudan takaa, on toteutettu tavalla, joka ei ole kaikista ilmeisin. (Doctor Strange, sinä senkin velmu hokkuspokkustelija!)

Kysymykseen, onko Avengers: Endgame parempi vai huonompi elokuva kuin Infinity War, on vaikea vastata.

Tavallaan kyseessä on viiden tunnin ja 40 minuutin mittainen kokonaisuus, joka on leikattu kahteen osaan käytännön syistä. Siinä missä Infinity War oli hidasta luisua kohti masentavaa loppuaan, on Endgame nousu laakson pohjalta kohti vuorenhuippua ja parempaa huomenta (vaikka kaikki eivät sitä huomenta eläkään näkemään). Avengers: Endgamella Marvel Studios niittää viljaa ja tekee tilaa uusille hahmoille. Siinä mielessä Endgame onnistuu toimimaan luontevana päätöksenä Marvel Cinematic Universen kolmannelle vaiheelle, mutta myös vuonna 2008 Iron Manilla alkaneelle tarinakaarelle.

Tietty televisiosarjamaisuushan tätä jo yli 20-osaista saagaa väkisinkin vaivaa, mutta jos Endgame onkin televisiosarjan tuotantokauden finaalijakso, on se sitä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tavallaan on vain hyvä ja oikein, että Avengers: Infinity Warin ja Avengers: Endgamen jälkeen Marvel selvästi aikoo keskittyä muihin hahmoihin ja tarinoihin, sillä tätä isommaksi on vaikea kuvitella nykyisen rosterin supersankarielokuvan enää kasvavan. Okei, joku Salatut sodat olisi tietenkin omaa luokkaansa, mutta sitä elokuvaa saadaan odottaa varmasti vähintäänkin 10 vuotta – Marvel Studiosin pitää saada esiteltyä Ihmeneloset ja lukuisat mutanttihahmot ensin rauhassa…

Ja vastaus nyt mieltänne jyllääviin arveluihin on ei: X-Men-viittauksia ei Avengers: Endgame tarjonnut. Sen verran täynnä ja yltäkylläinen elokuva kuitenkin oli, etten ainakaan itse osannut jäädä asiaa harmittelemaan.

Lopuksi varoitus, joka tosin koskee nykyään jokaista Marvel Studiosin elokuvaa: Endgame on todennäköisesti todella uuvuttava ja pompöösi, jos ei ole henkisesti yhtä sitoutunut sen hahmoihin kuin itse olen (sarjakuvia luettu vuodesta 1986 lähtien ja jokainen MCU-leffa katsottu elokuvateatterissa). Pikseleitä nähdään monessa kohtauksessa enemmän kuin eläviä ihmisiä, mikä on aina kyseenalaista. Ja kieltämättä Avengers: Endgamen kolmen tunnin kesto tuntui paikoin jopa itsestäni hieman ylimitoitetulta, vaikka viihdyinkin alusta lopputekstien päättymiseen saakka

Ja vaikka rakko uhkaisikin räjähtää, salista ei kannata taaskaan poistua liian aikaisin. Ei vaikka tällä kertaa lopun pakollinen ”piilokohtaus” itse elokuvaan nähden irralliseksi jääkin…