Arvostelu | Uusi Dyyni-elokuva on upea, mutta ontto scifi-jättiläinen, joka pitää nähdä valkokankaalta

13.09.2021 20:00 | Helinä Laajalahti

Denis Villeneuven ohjaama versio Frank Herbertin tieteisklassikosta on massiivinen tieteisooppera, joka kuuluu nähdä valkokankaalta.


DyyniEnsi-ilta: 17.9.2021
Alkuperäisnimi: Dune
Ohjaus: Denis Villeneuve
Käsikirjoitus: Denis Villeneuve, Jon Spaihts ja Eric Roth, pohjautuu Frank Herbertin romaaniin
Pääosissa: Timothée Chalamet, Rebecca Ferguson, Oscar Isaac, Josh Brolin, Stellan Skarsgård, Jason Momoa
Pituus: 156 minuuttia
Ikäraja: K12


Frank Herbertin tieteisromaania Dyyni (Dune, 1965) on pidetty mahdottomana filmatisoitavana. Ensin tähän mahdottomaan tehtävään ryhtyi 1970-luvulla kulttiohjaaja Alejandro Jodorowsky, jonka suuruudenhullu visio ei lopulta päässyt suunnitelmia pidemmälle. Tästä suunnittelusta tosin julkaistiin mielenkiintoinen, Frank Pavichin ohjaama dokumentti Jodorowsky’s Dune, joka arvioitiin Muropaketissa viime vuonna.

Vuonna 1984 tehtävän otti hoitaakseen toinen kulttimaineeseen noussut ohjaaja David Lynch, jonka lähdemateriaalistaan jonkin verran eroava Dyyni oli floppi niin lippukassoilla kuin kriitikoidenkin keskuudessa.

Nyt uutta yritystä tekee Denis Villeneuve, joka tunnetaan kunnianhimoisista, näyttävistä ja käsikirjoituksellisesti kiinnostavista elokuvaprojekteistaan kuten Sicario, Arrival (jonka ohjauksesta Villeneuve oli myös Oscar-ehdolla) ja Blade Runner 2049. Villeneuven Dyyniä on Herbertin tarinan ystävien keskuudessa odotettu kuin kuuta nousevaa, etenkin kun elokuvan julkaisua jouduttiin lykkäämään useaan otteeseen maailman koronatilanteen vuoksi.

Dyyni

Nyt julkaistava Dyyni on itse asiassa Villeneuven visiosta vasta ensimmäinen osa. Se kattaa noin puolet Herbertin alkuperäisromaanista, mutta päättyy suhteellisen siistiin kohtaan. Tarina jää kyllä kesken, mutta ei katkea liiallisen ärsyttävällä tavalla, sillä yksi keskeinen vaihe hahmojen elämässä saadaan käsiteltyä.

Dyynin tarina sijoittuu syrjäiselle ja aavikkoiselle Arrakis-planeetalle, jolla elämän edellytykset ovat tiukassa. Planeetalla on kuitenkin yksi luonnonvara, joka tekee siitä keskeisen koko galaktisen Imperiumin toiminnalle. Arrakisin maaperässä on nimittäin “rohtoa”, joka on arvokasta avaruusmatkailun teknologiassa.

Ken hallitsee rohtoa, hallitsee koko Imperiumia.

Arrakista aiemmin rautaisen nyrkkinsä alla on pitänyt Harkonnenin suku, jota johtaa Stellan Skarsgårdin esittämä paroni. Imperiumin keisari on kuitenkin nimittänyt Arrakisin johtoon herttua Leto Atreidesin (Oscar Isaac), joka matkaa kauniilta kotiplaneetaltaan perheensä ja neuvonantajiensa kanssa asuttamaan karua planeettaa.

He kohtaavat luonnoltaan vihamielisen planeetan jättimäisine hiekkamatoineen, sen alistetut ja kapinoivat asukkaat – sekä Harkonnenin suvun, joka ei halua luopua vallastaan.

Politiikkaa, uskontoa ja vallan olemusta käsittelevän tarinan keskiössä nähdään Timothée Chalametin esittämä nuori Paul Atreides ja hänen äitinsä, Rebecca Fergusonin esittämä lady Jessica, joka kuuluu salaperäiseen ja voimakkaaseen Bene Gesseret -järjestöön, jonka edustajia pidetään monissa paikoissa noitina.

Nimekkään näyttelijäkaartin muissa keskeisissä rooleissa nähdään muun muassa Jason Momoa, Josh Brolin, Zendaya, Javier Bardem, Charlotte Rampling ja Dave Bautista.

Dyyni

Denis Villeneuven Dyyni on hidastempoinen, visuaalisesti komea ja dramaattinen tieteisooppera, jossa Hans Zimmerin score vyöryy käsittämättömällä voimalla päälle. Se on huumoriton, synkkä ja välillä turhauttavakin, mutta silti moninkertaisesti parempi elokuva kuin Lynchin ohjaama versio.

Villeneuve oli oikeassa sanoessaan, että Dyyni kuuluu isolle valkokankaalle. Hiekka-aavikon kuiva ja kuuma valtavuus jättimatoineen tuskin pääsee oikeuksiinsa television ruudulta.

On helppo nähdä kuinka Herbertin messiaaninen teos on toiminut aikoinaan inspiraationa myös George Lucasille. Villeneuve jatkaa samalla linjalla, sillä kahden ja puolen tunnin mittaisen elokuvajättiläisen tunnelmassa ja teknologisessa toteutuksessa on paljon samaa kuin Star Warsissa – tosin ilman Lucasille tyypillistä, värikästä tilpehööriä hupaisine yksityiskohtineen.

Dyyni herättää ristiriitaisia tunteita. Toisaalta se on elokuvana parempi kuin Lynchin versio, toisaalta Herbertin 1960-luvulla kirjoitettu alkuperäistarina olisi kaivannut vielä rajumpaa päivitystä teemojensa ja hahmonkäsittelynsä osalta. Elokuva on nimittäin erittäin uskollinen alkuperäisteokselle.

Elokuvan suurin ongelma on Herbertin luoman mytologian valtavuus, jota on lähes mahdotonta sellaisenaan tuoda elokuvaan – eikä siinä onnistu täysin Villeneuvekaan. Käsikirjoitukseen on saatu sullottua valtavasti tavaraa, mutta silti osa kirjan erittäin kiehtovista teemoista jätetään käsittelemättä. Ehkä tilanne korjautuu sitten mahdollisessa kakkososassa.

Villeneuven Dyyni on komea spektaakkeli, elokuvataiteen tekninen taidonnäyte, jonka käsikirjoitus jää osittain kumisemaan onttoutta. Silti se jättää toivomaan, että toinen puolisko saadaan joskus julkaistua.

DYYNI

4/5
”Frank Herbertin tieteisklassikko Dyyniä on pidetty mahdottomana filmatisoida, eikä siinä onnistu täysin Denis Villeneuvekaan.”