Arvostelu Edgar Wrightin ohjaama Last Night in Soho on kamala elokuva parhaalla mahdollisella tavalla
Omaperäisistä toimintakomedioistaan tunnetun Edgar Wrightin uusin elokuva on ohjaajan irtiotto tutusta tyylistään. Last Night in Soho vie psykologista kauhua tarjoavalle aikamatkalle 1960-luvun Lontooseen, pääosissaan Thomasin McKenzie ja Anya Taylor-Joy.
Ensi-ilta: 12. marraskuuta 2021
Alkuperäisnimi: Last Night in Soho
Ohjaus: Edgar Wright
Käsikirjoitus: Krysty Wilson-Cairns, Edgar Wright
Pääosissa: Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy, Matt Smith, Diana Rigg, Michael Ajao
Pituus: 116 minuuttia
Ikäraja: K16
Mustalla huumorilla höystetyistä toimintakomedioistaan (Shaun of the Dead, Hot Fuzz) ja supernopeasta leikkaustyylistään (Baby Driver) tunnettu brittiohjaaja Edgar Wright yllättää uusimmalla elokuvallaan Last Night in Soho. Elokuva ei näytä nimittäin lainkaan Wright-elokuvalta, vaikka se erittäin hyvältä näyttääkin.
Last Night in Soho on romanttisena kasvudraamana alkava elokuva, joka jossain vaiheessa sukeltaa houreiseen, täysiveriseen kauhuun. Ohjaajan visuaalisesti vahva tyyli on tällä kertaa valjastettu tanssittamaan katsojaa kahdella vuosikymmenellä kahden loistavan, rooliinsa nakutettuna sopivan näyttelijän voimin.
Thomasin McKenzie (Leave No Trace, Jojo Rabbit) on nuori Eloise, joka lähtee maalta Cornwallista Lontooseen toteuttamaan unelmaansa ja opiskelemaan muotisuunnittelijaksi. Äitinsä lapsena menettänyt, epävarma ja hiljainen Eloise on nykyajan outolintu, jonka sielu elää menneessä, eikä hän osaa sopeutua moderneiden opiskelutovereittensa vauhdikkaaseen ja äänekkääseen elämänrytmiin.
Tyttö löytää asuinpaikan Sohosta iäkkään rouva Collinsin (viimeisessä roolissaan ennen kuolemaansa nähtävä, aina yhtä vaikuttava Diana Rigg) vuokralaisena. Ensimmäisestä yöstä lähtien Eloise kuitenkin alkaa nähdä todentuntuista unta, missä hänet vetäistään 1960-luvun Sohon rytmikkääseen sykkeeseen.
Tuossa unessa hän näkee Anya Taylor-Joyn esittämän, itsevarman Sandien, joka tähtää seuraavaksi suureksi laulutähtöseksi. Unessaan Eloise näkee peilissä Sandien tilalla itsensä ja alkaa yöt toisensa perään elää tämän elämää, johon astuu pelastavalta prinssiltä vaikuttava Jack (Matt Smith).
Eloisen ja Sandien elämät alkavat kietoutua kierolla tavalla yhteen. Mutta siinä missä Eloise saa uniensa jälkeen itsevarmuutta, Sandien elämä alkaa murentua. Pian Eloise ei enää tiedä, missä kulkee raja oikean elämän ja menneisyyden unen välillä. Alettuaan tutkia menneisyyden tapahtumia nykypäivässä hän joutuu lopulta kyseenalaistamaan oman mielenterveytensä.
McKenzie ja Taylor-Joy ovat jo molemmat aiemmissa tuotannoissaan vakuuttaneet olevansa sukupolvensa kirkkaimpiin kuuluvia näyttelijätähtiä. Last Night in Sohossa he ovat täydelliset valinnat omilla tahoillaan rikkonaisiin rooleihinsa.
Visuaalisesti Last Night in Soho on nautinnollinen kokemus. Sen Lontoo kylpee neonvaloissa, joka värittää viehättävällä tavalla koko kuvastoa. Eloisen ja Sandien persoonien tanssahtelu peileissä kietoutuu toisiinsa ja koskettaa innovatiivisella kauneudellaan. Kahden eri vuosikymmenen maailmat on luotu omaperäisellä tavalla erilaisiksi, mutta silti Lontoon Sohossa on eri aikakausinakin paljon samaa.
Romanttisesti alkavassa elokuvassa Roman Polanskin Inhoakin muistuttavat kauhuelementit astuvat kuvaan tarinallisesti vaivatta kuvaamaan päähahmojen mielen ja maailman murenemista. Tällä kertaa näistä kohtauksista puuttuu Wrightille perinteisesti tyypillinen huumori ja luvassa on täysiveristä psykologista kauhua ilman pehmentäviä elementtejä.
Krysty Wilson-Cairnsin ja Wrightin käsikirjoitus sekoittaa keskenään erilaisia teemoja. Toisaalta Last Night in Soho on psykologinen kauhuelokuva, toisaalta tarina mielen järkkymisestä ja kasvusta, toisaalta karmaiseva kuvaus naisiin kohdistuvasta, henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Aikakausien välillä poukkoilusta huolimatta Wright osaa punoa eri elementit keskenään toimivaksi kokonaisuudeksi, joka ei notkahtele kuin hieman loppupuolellaan.
Kaikkine aineksineen Last Night in Soho voisi olla epämääräinen sekasotku elokuvaksi, mutta nyt se on yhtä aikaa sekä äärettömän kaunis että häiriinnyttävän kamala.
LAST NIGHT IN SOHO
”Edgar Wrightin ohjaama Last Night in Soho on visuaalinen vuoristorata, joka vie värikkään nostalgisesta romanssista häiriinnyttävän psykologiseen kauhuun.”
