Arvostelu: Jurassic World: Kaatunut valtakunta saa toivomaan, että koko Jurassic Park -elokuvasarja kuolisi jo pois
Ensimmäisestä Jurassic Park -elokuvasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 25 vuotta. Mikäs sen loogisempi tapa juhlistaa merkkivuotta kuin passittaa dinosaurukset takaisin valkokankaalle. Jurassic World: Fallen Kingdom kuitenkin latistaa juhlatunnelman nopeasti.
Ensi-ilta: 8.6.2018 / Alkuperäisnimi: Jurassic World: Fallen Kingdom / Ohjaus: J. A. Bayona / Käsikirjoitus: Derek Connolly & Colin Trevorrow / Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, BD Wong, James Cromwell, Ted Levine, Justice Smith, Geraldine Chaplin, Daniella Pineda, Toby Jones, Rafe Spall & Isabella Sermon / Pituus: 2 tuntia 8 minuuttia / Ikäraja: K12
Ensin hyvät uutiset: Jos pidit kolmen vuoden takaisesta Jurassic Worldista, pidät aivan varmasti myös sen jatko-osasta. Sitten huonot: Jurassic World: Fallen Kingdom (Suomessa alaotsikko on käännetty Transformersien hengessä muotoon ”Kaatunut valtakunta”) on tasan yhtä tehostekylläinen, vähäjärkinen ja persoonaton toimintaseikkailu kuin edeltäjänsäkin. Toisin sanoen: Jurassic Worldista ei ole opittu mitään.
Epätasaisesti animoitujen dinosaurusten keskellä hääräävät edelleen Chris Prattin ”köyhän miehen Indiana Jones” Owen Grady ja Bryce Dallas Howardin ”korkokenkäjuoksun maailmanmestari” Claire Dearing. Kolme vuotta kului ihan suotta, sillä parivaljakon välillä ei vieläkään ole havaittavissa minkäänlaista kemiaa. Lisäksi hahmot ovat lähes yhtä pahoja kliseeklimppejä kuin ennenkin. Oikeastaan toisiaan kiertävällä kaksikolla on ihan turhaan edes nimet. Rehellisempää olisi ollut nimetä Owen pelkäksi Urokseksi ja Claire Naaraaksi. Niin ummehtuneen sukupuolisidonnaisia heidän reaktionsa ja käytösmallinsa ovat.
Jossain on menty metsään, kun heti elokuvan alkupuolella toivoisi tyrannosauruksen syövän kaikki ihmishahmot. Olisin katsonut ihan ilokseni loppuajan Fallen Kingdomin näytöksestä jättiliskon ruoansulatusta ja vaikka päiväunia. Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard eivät kumpikaan ole huonoja näyttelijöitä, joten syytän Derek Connollyn ja Colin Trevorrow’n käsikirjoitusta siitä, että mieleni teki hakata itseni kengällä tajuttomaksi joka kerta kun kumpikaan sankareista avasi suunsa. Valitettavasti pressinäytöspäivänä jalkaan osuneiden Palladiumin Mono Chromejen kumipohja oli niin pehmeää tekoa, että dinoseikkailun parissa oli pakko riutua loppuun asti.
Jurassic World: Fallen Kingdomin suurin virhe on tehty Ian Malcolmin kohdalla. Miten on mahdollista, että Jeff Goldblum on saatu palaamaan ikoniseen rooliinsa, eikä hän ole mukana kuin yhdessä kohtauksessa! Kaaosteoriatutkijan sijaan katsojat pakotetaan tylsistymään onnettomien uusien hahmojen parissa. Dinojen keskellä teutaroivat kädet kuristusotteeseen ajava hysteerinen IT-nörtti, lipevä pukuäijä ketunhäntä kainalossa, ärhäkkä eläinlääkäri with attitude, pyssyä heiluttava kliseinen jermu ja – Jurassic Park –elokuvasta kun on kyse – rohkea esiteini. Ja, arvasit oikein, missä lapsia, siellä myös mahdollisuus perhearvojen alleviivaamiselle.
Steven Spielberg ei ole ohjannut Jurassic-elokuvia 21 vuoteen, mutta on yhä sarjassa mukana tuottajana, ja sen huomaa.
Tasavertaiseksi ihmishahmojen rinnalle on nostettu Owenin sylikoira, Blue-velociraptor. Ensimmäisessä Jurassic Parkissa velociraptorit olivat viidakossa vaanivia tappajia. Jurassic Worldin myötä ne on latistettu rooliin, joka saa jopa Lassien kaltaisen auliin lällyttäjän näyttämään vesikauhuiselta rakilta.
Oikeastaan melkein kaikista Jurassic World: Fallen Kingdomin dinosauruskohtauksista on puhti pois. Vuoden 1993 elokuvassa ensimmäinen kohtaus, jossa elokuvan sankarit näkivät Brachiosauruksen aterioimassa, oli majesteettinen hetki sekä elokuvan hahmoille että katsojille. Jurassic World -elokuvien maailmassa loputon dinojen ihastelu tuntuu teennäiseltä, koska dinosaurukset ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa siellä 25 vuoden aikana.
Myös elokuvateatterissa on väkisinkin havaittavissa leipiintymistä, sillä Jurassic World -elokuvien tehosteet ovat oikeastaan kehnompia kuin alkuperäisissä Jurassic Parkissa. Lisäksi valkokankaalla on nähty 25 vuoden aikana niin paljon kaikenlaista, että dinosaurukset ovat jo ihan peruskauraa. Hitto, jopa kotimaisessa Iron Sky 2:ssa nähdään tyrannosaurus – jos se siis joskus valkokankaalle saadaan.
Jurassic World: Fallen Kingdom ei esitellyt yhtäkään sellaista kohtausta, joka olisi saanut haukkomaan henkeä tai aidosti ihastelemaan näkemäänsä. Sen sijaan elokuva pakotti poimimaan viittauksia alkuperäisiin elokuviin: tuo kohtaus on lainattu siitä, kun Alan Grant (Sam Neill) koetti saada lapset turvaan Jurassic Parkin puolivälissä ja tuo puolestaan Lost World -jatko-osasta. Koskahan Jurassic Park III:n puhuva velociraptor tulee kuvaan?
Jurassic Worldin ohjaaja on vaihtunut jatko-osan kohdalla Colin Trevorrow’sta J. A. Bayonaan. Tämän huomaa kuitenkin lähinnä vain lopputeksteistä, sillä Orpokodin ja When Monster Callsin ohjaajan oma persoona hukkuu jonnekin digiseppien luomien toimintakohtausten ja juoniaukoista tuulisen käsikirjoituksen keskelle. Vain muutama hitaammin rakennettu kohtaus ja visuaalinen tyylittely muistuttavat siitä, ettei Fallen Kingdomia ole tehty vain tuottajien ja rahoittajien komiteatyönä kokousviinereiden jälkeisessä sokerihumalassa.
Paikoin Bayona saa puhallettua Fallen Kingdomiin eloa, mutta ohjaaja on selvästi ollut pelkkä renki toteuttamassa isäntien käskyjä. No, samaa voi toki sanoa Hollywoodin lähes jokaisesta kesäkauden blockbusterista, joten räksytys tältä osin sikseen.
Koko ajan pitää olla isompaa ja enemmän.
Siinä Jurassic Park- ja Jurassic World -elokuvasarjojen ratkaiseva ongelma pähkinänkuoressa. Ensimmäinen Jurassic Park -elokuva teki vaikutuksen ja jätti katsojat ällistyneiksi. Sen jälkeen sama juttu on koetettu toistaa uudelleen kerta toisensa jälkeen. Tämä on johtanut hämmentävän huonoihin uusiin ideoihin ja vanhojen hyvien ideoiden kierrättämiseen. Jurassic World: Fallen World on niin väsynyt esitys, että se kopioi alkuperäisten Jurassic Parkien lisäksi jopa kolmen vuoden takaisen edeltäjänsä ideoita. Taas katsojille esitellään aikaisempia petoja pahempi hirviö. Samalla toimintakohtaukset ovat aikaisempaa suurempia ja tarinan panokset entistä kovemmat.
Jurassic Worldista on tullut pullataikina, joka paisuu ja paisuu, ja uhkaa lopulta tukehduttaa katsojansa. Kuolonhetkellä koko viiden elokuvan kimarasta mieleen palaa pahaenteisesti väräjävä vesilasin pinta ja mutaan painautuva liskonjalka. Purkautuvan jättitulivuoren, Indominus Rexin ja Bluen ohittaa pikakelauksella irvistys kasvoilla.
Jurassic World: Fallen Kingdom tuntuu loppumetreille aivan hirvittävän yhdentekevältä elokuvalta. Sitten se yllättäen vetääkin maton katsojien jalkojen alta ja laittaa koko luomansa maailman uuteen uskoon. Ratkaisu on teennäinen ja typerryttävä, mutta mielenkiintoinen. Tavallaan tarinalle haluaisi nähdä jatkoa, mutta parempi tietenkin olisi, jos järki voittaisi ja tämä reliikki päästettäisiin jo tuskistaan. Uskoa tulevaisuuteen ei vala etenkään se, että vuodelle 2021 jo luvatun Jurassic World 3:n ohjaa taas Colin Trevorrow.
JURASSIC WORLD: FALLEN KINGDOM
”Jurassic Worldin jatko-osa on uuvuttava sotku, joka haaskaa ohjaajansa kyvyt.”
