Arvostelu Netflixin uusi Ripley-sarja eroaa Matt Damonin elokuvasta edukseen

Schindlerin listan Oscar-palkittu käsikirjoittaja Steven Zaillian luo Patricia Highsmithin klassisesta rikosromaanista Andrew Scottin tähdittämän, mustavalkoisen Netflix-sarjan. Ripley kiehtoo ja kauhistuttaa, ja ajoittain harmaan sävyt keikahtavat pikimustan huumorin puolelle.

Moni muistaa elokuvapuolelta vuonna 1999 julkaistun, Anthony Minghellan ohjaaman rikosjännärin The Talented Mr. Ripley. Se pohjautuu Patricia Highsmithin ensimmäiseen Tom Ripley -romaaniin, joka julkaistiin vuonna 1955.

Elokuvassa nimiroolia esittää Matt Damon uralleen harvinaisessa pahiksen roolissa, ja kahdessa muussa keskeisessä roolissa nähdään Jude Law ja Gwyneth Paltrow. The Talented Mr. Ripley keräsi tuolloin Oscar-ehdokkuuksia muun muassa käsikirjoituksesta ja Law’n miessivuosasta.

Netflixin kahdeksanosainen Ripley-minisarja kertoo saman tarinan pidemmän kaavan mukaan, ja hyvin erilaisena niin tyylin kuin tunnelmankin osalta. Nimiroolia esittää tällä kertaa Andrew Scott (All of Us Strangers, Sherlock).

Ripley-sarjan käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Oscar-palkittu Steven Zaillian (Schindlerin lista, Gangs of New York), jonka osaavissa käsissä Highsmithin monitahoinen rikostarina taipuu mustavalkoisena toteutuksena mielenkiintoiseksi sekoitukseksi modernia ja klassista, julmaa, kaunista ja jopa humoristista.

Kuva: © Lorenzo Sisti/Netflix

1960-luvun Italiaa

Ripley sijoittuu 1960-luvulle, missä newyorkilainen pikkurikollinen Thomas Ripley (Andrew Scott) saa varakkaalta laivanrakennusyrityksen johtajalta pyynnön, josta ei voi kieltäytyä. Ankeissa oloissa itsekseen asustavalle Tomille tarjoutuu mahdollisuus matkata aurinkoiseen Italiaan asiakkaansa kustannuksella, etsimään miehen huithapelipoikaa ja vakuuttamaan tämän palaamaan kotiin velvollisuuksiensa ääreen.

Richard “Dickie” Greenleaf (Johnny Flynn) eleilee isänsä rahoilla leveästi Italian rannikolla ja suhteellisen lahjattomana vain haaveilee taiteilijan urasta. Hänen tyttöystävänsä Marge (Dakota Fanning) puolestaan kirjoittaa kirjaa.

Yllättäen näiden kahden elämään tunkeutuu Tom Ripley, joka väittää olevansa Dickien vanha tuttu New Yorkista, eikä suostu lähtemään pois edes käskemällä. Pian kaksikon elämässä alkaa tapahtua käänteitä, joilla tuntuu olevan jonkinlainen kytkös Tomiin, mutta vailla selkeitä todisteita.

Kaikki kääntyy karmaisevasti päälaelleen, kun Tom ja Dickie lähtevät kahdestaan lomalle San Remoon.

Ja tämän enempää ei tarinaa ennestään tuntemattomille voi juonesta spoilaamatta paljastaakaan.

Kuva: © 2024 Netflix, Inc.

Eroaa elokuvasta

Ripley-sarja eroaa The Talented Mr. Ripley -elokuvasta etenkin nimihahmonsa osalta. Uuden tv-sarjan Tom on hiljaisempi ja syrjäänvetäytyvämpi kuin Matt Damonin aikoinaan esittämä, räväkämpi ja sulavapuheisempi hahmo.

Sherlock-sarjan Moriartynakin tunnettu Scott hallitsee monitahoiset pahisroolit. Myös Ripleyssä hän pääsee luomaan hahmon, joka tunkeutuu Dickien ja Margen elämän lisäksi myös katsojan ihon alle.

Scottin Tom tuntuu ensiksi enemmänkin vähän vässykältä kuin sulavalta rikolliselta. Näyttelijä onnistuu tekemään hahmostaan mielenkiintoisella tavalla kahtiajakoisen: Tom on toisaalta säälittävä ja vähän yksinkertaiselta vaikuttava reppana, jolle (ainakin aluksi) toivoo hyvää, toisaalta hän on todella vastenmielinen, manipuloiva psykopaatti.

Kahdeksan jakson mitasta huolimatta tuttua tarinaa ei ole pahemmin pidennetty, vaan lisäaika on täytetty mielenkiintoisilla ja tunnelmallisilla yksityiskohdilla, joihin keskeisenä liittyy muun muassa taide. Etenkin tarinaan liittyvät rikokset esitetään suorastaan häijyn yksityiskohtaisella tarkkuudella ja hitaan intensiivisesti.

Jos nykyaikaisten rikostarinoiden toimintakohtaukset vilistävät liian kovalla vauhdilla, ei Ripleyssä ainakaan ole tätä ongelmaa.

Esimerkiksi kolmas jakso, missä Tom ja Dickie matkaavat kahdestaan San Remoon, on kaikessa hitaudessaan suorastaan nerokas. Jakson keskiössä nähdään julma rikos, jonka toteutuksen seuraaminen kaikesta huolimatta lähes naurattaa – ja saa tuntemaan päähahmon puolesta valtavaa myötähäpeää.

Zaillian onnistuu luomaan sarjaansa todella ovelan tunnelman, jossa hersyvän musta huumori kuplii karmaisevien tapahtumien taustalla. Hyvyys ja pahuus näyttäytyvät kirjaimellisesti harmaan eri sävyissä. Tästä syystä katsojan on vaikea varsinaisesti asettua kenenkään hahmon puolelle – tai häntä vastaan. Lumipalloefektin lailla etenevä, kaiken aikaa paheneva rikos liimaa katsojan ruudun ääreen, ja sitten Zaillian heittää kuvaan jotain täysin absurdia.

Kuva: © 2024 Netflix, Inc.

Mustavalkoisuus on uskalias veto

1960-luvulle sijoittuvan tarinan mustavalkoisuus on kaunis ja samalla jännä tyylikeino, vaikka Italian turkoosinväriset merenrannat ja upeat maisemat haluaisikin nähdä välillä väreissä. Mustavalkoisena esimerkiksi mustemaisena vellovan meren luotaantyöntävyys ja tapahtumien julmuus korostuu entisestään.

Zaillian käyttää hyväkseen mielenkiintoisia, visuaalisia tehokeinoja, ja monessa kohtauksessa pitkittää näin katsojan piinaa varsin nautinnollisesti. Symboliikka näkyy kerronnassa vahvana, mikä tulee esille esimerkiksi siinä, kuinka tarinan eri hahmot joutuvat vuoron perään kapuamaan erinäisiä portaita niin ylös kuin alaskin päin suorastaan tuskallisen kauan.

Sarjan tunnelman painostavuutta korostaa sen äänimaailma, jossa jokainen tömähdys, kolahdus ja luun rusahdus onnistuu tuntumaan kotisohvallaan istuvan katsojan selkärangassa asti.

Ripley julkaistaan Netflixissä 4. huhtikuuta. Saimme minisarjasta katsottavaksi ennakkoon kaikki kahdeksan jaksoa.