Arvostelu: Netflixissä nähtävä Charlize Theronin The Old Guard on komea toimintaleffa ja omaperäinen supersankaritarina

09.07.2020 19:50 | Aki Lehti

Netflixin The Old Guard -toimintafantasian olisi mieluusti katsonut valkokankaalta.

Netflix yllättää viikon sisään jo toisen kerran todella positiivisesti. Viime perjantaina tarjolle tullut Ju-On: Origins oli oikein toimivaa kauhusarja ja huomenna ensi-iltansa saava The Old Guard -elokuva on harvinaisen pätevä sarjakuva-adaptaatio.

Toimintaa ja fantasiaa sekoittava The Old Guard perustuu Creg Ruckan kirjoittamaan ja Leandro Fernándezin kuvittamaan saman nimiseen Image Comics -kustantamon sarjakuvaan. Se ei ehkä ole aivan yhtä hyvä kuin Ruckan Lazarus-sarjakuva tai hänen Marvelille vuosina 2003 ja 2004 rustaamansa Wolverine-tarinat, mutta silti oikein viihdyttävää luettavaa.

The Old Guard -sarjis ja -elokuva kertovat joukosta kuolemattomia sotureita, jotka ovat ainakin yrittäneet taistella hyvän puolella läpi vuosisatojen ja -tuhansien. Kööriä johtaa joukon vanhin, Charlize Theronin esittämä Andromache of Scythia, eli nykyään vain Andy, tuhansia vuosia vanha nainen, jota on aikoinaan palvottu niin jumalana kuin yritetty tappaa noitana. Vaikka maailma onkin muuttunut monella tapaa parempaan suuntaan, niin Andy on menettämässä uskonsa taisteluun hyvän puolesta. Hän ei kykene näkemään suurempaa kuvaa siitä, kuinka suuri merkitys hänen teoillaan on ollut ihmiskunnalle ja sen kehitykseen kautta aikain.

Porukan muut jäsenet ovat nuorempia, vain satoja vuosia vanhoja. Matthias Schoenaertsin näyttelemä Booker taisteli Napoleonin armeijassa. Joe (Marwan Kenzari) ja Nicolo (Luca Marinelli) ovat olleet elossa ristiretkistä alkaen, jolloin he taistelivat ja tappoivat toisensa useaan kertaan. Nyt kaksikko on pariskunta.

Nelikon voimat toimivat vähän samaan tyyliin kuin Wolverinen parantumiskyky. He tosin kuolevat melkein yhtä helposti kuin tavalliset ihmiset, mutta heräävät aina uudestaan henkiin. Jäsenten välillä on on psyykkinen yhteys, joka toimii parhaiten unissa. Niiden avulla he löytävät uuden kuolemattoman nimeltään Nile (KiKi Layne), joka on nuori yhdysvaltalaissotilas.

Tarinan pahis on Harry Mellingin esittämä lääkefirman pamppu, joka haluaa selvittää kuolemattomuuden salaisuuden tehdäkseen mahdollisimman paljon rahaa. Elokuva ei ehkä kuulosta lähtökohdiltaan ja juoneltaan kovinkaan omaperäiseltä, mutta sellainen se kuitenkin on muutaman simppelin seikan ansiosta.

Näistä ensimmäinen on se, että käsikirjoituksesta vastaa Rucka itse, joka vaikuttaa tietävän mikä toimii elokuvassa ja mikä ei. Leffa seuraa melko tarkkaan hänen sarjakuvansa ensimmäisen viidestä numerosta koostuvan albumikokonaisuuden tarinaa, mutta jättää pois muutamia juttuja, jotka todennäköisesti olisivat elokuvaversiossa liian pöhköjä. Rucka nostaa vielä sarjakuvaakin enemmän tarinan keskiöön tiimiaspektin ja sen jäsenten väliset suhteet. Lisäksi uusi jäsen Nile on kertomuksen kannalta tärkeämmässä roolissa.

Toinen syy miksi leffa on jotain muuta kuin geneerinen supersankarimäiske on sen ohjaaja Gina Prince-Bythewood, joka on aiemmin tehnyt aivan erilaisia elokuvia. Esimerkiksi The Secret Life of Bees – ja Love & Basketball -draamoista tuttu nainen luottaa katsojaansa ja uskaltaa hidastaa toimintaelokuvansa tahtia tasaisin väliajoin. Vaikka ryskettä, räiskintää ja taisteluja onkin tarjolla reippaasti, niin Prince-Bythewoodin ohjaamana yliluonnolliset hahmot tuntuvat oikeilta ihmisiltä oikeine huolineen. Hän saa katsojan samaistumaan kuolemattomien murheisiin ja iloihin antamalla luontevan oloiselle hahmokehitykselle reippaasti aikaa.

Kamera tarkkailee hahmoja kaikessa rauhassa, ilman kiirettä seuraavaan toimintakohtaukseen. Ryhmän jäsenet tuntuvat oikeasti välittävän toisistaan ja samalla katsoja alkaa välittää heistä. Dialogi ja takaumat eivät aliarvioi katsojaa selittämällä kaikkea puhki. Turhan hötkyilyn uupuessa myös toiminta tekee kunnon vaikutuksen, varsinkin kun mäiskeestä saa kunnolla selvää, eikä mukana ole salamannopeaa säksätysleikkausta kuvasta toiseen.

Leffan pohdinnat kuolemattomuuden mukanaan tuomista ongelmista ovat juuri sopivassa tasapainossa näyttävien actionkohtausten kanssa. Miettiessään moisia mahdottomia murheita elokuva onnistuu esittämään dilemmansa yleismaailmallisen samaistuttavina. Hahmot voivat elää vaikka kuinka pitkään, mutta se ei vie pois perusasioita – rakkautta, kuolemaa, onnea ja surua.

Useammassa kohtauksessa soivat pop-biisit ovat omituinen valinta. Esimerkiksi Khalidin tai Frank Oceanin laulujen moderni soundimaailma ei sovi elokuvan tyylin ja tunnelmaan juuri lainkaan. Ikivanhoista olennoista kertovan tarinan taustalle kävisi paljon paremmin pelkästään ajattoman kuuloinen musiikki.

Netflixin oli tarkoitus tuoda leffa myös elokuvateattereihin, joissa sitä ei nyt valitettavasti pääse näkemään. The Old Guard tekee vaikutuksen kotisohvaltakin käsin, sillä harvassa ovat toimintaelokuvat, jotka onnistuvat viihdyttämään ja samalla myös sanomaan jotain ihmisyydestä.

The Old Guard saa ensi-iltansa huomenna perjantaina 10. heinäkuuta.

THE OLD GUARD