Arvostelu: Neuvostoliittolaisesta Teräsmiehestä kertova Superman: Red Son -elokuva on viime vuosien Teris-leffoista paras

07.04.2020 19:54 | Aki Lehti

Vaihtoehtoiseen todellisuuteen sijoittuvassa Superman: Red Son -elokuvassa Teräsmies on Neuvostoliittoa johtava supersankari.


Ensi-ilta: 17.03.2020.
Alkuperäisnimi: Superman: Red Son
Ohjaus: Sam Liu
Käsikirjoitus: J.M. DeMatteis, perustuu Mark Millarin saman nimiseen sarjakuvaan
Pääosissa: Jason Isaacs, Roger Craig Smith, Diedrich Bader, Amy Acker, Vanessa Marshall, Paul Williams
Pituus: 84 minuuttia
Ikäraja: K16


Myönnetään heti aluksi, etten ole katsonut DC:n animaatioelokuvia pitkään aikaan. Viimeisin taisi olla vuoden 2016 Batman: The Killing Joke. Moni on ollut sitä mieltä, että DC:n varttuneemmille katsojille suunnattujen piirroselokuvien taso on laskenut, mutta Sam Liun ohjaama Superman: Red Son ei ainakaan ole lainkaan hassumpi adaptaatio loistavasta sarjakuvasta.

Mark Millarin alun perin vuonna 2003 julkaistu Superman: Red Son -sarjis on yksi parhaista Teräsmies-tarinoista tämän vuosituhannen puolella. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa tapahtuvien Elseworld-kertomusten lähtöasetelma on usein kiinnostava, mutta itse sarjakuvat kovin keskinkertaisia. Red Son on poikkeus, jonka tehoa aika ei ole syönyt lainkaan. Luin albumin ties monennenko kerran läpi ennen leffaversion katsomista, nauttien edelleen joka sekunnista.

Red Son kysyy simppelin kysymyksen: ”Mitä jos Teräsmies olisi kasvanut Neuvostoliitossa?”

Vastaus ei sitten olekaan yhtä yksinkertainen, mutta sarjiksen ja elokuvan pohdinnat ovat erittäin mielenkiintoisia.

Kertomuksen tarina kattaa laajan ajanjakson, aina 1950-luvun alusta vuosituhannen vaihteeseen. Sarjakuvassa on mukana myös miljoonia vuosia tulevaisuuteen sijoittuva epilogi, mutta se on jätetty leffasta pois aivan ymmärrettävästä syystä. Aikamatkustus ja siihen liittyvät paradoksit olisivat tehneet elokuvasta ehkä turhan monimutkaisen.

Alle puolentoista tunnin mittaiseen leffaan on silti onnistuttu änkemään tarpeeksi asioita alkuperäisteoksesta, vaikka paljon on jätetty poiskin. Juonesta on tehty suoraviivaisempi ja mukana on vähemmän filosofista ja moraalista pohdintaa. Ilahduttavasti elokuva ei myöskään aseta hahmoja liian yksinkertaisiin hyvis / pahis -lokeroihin, vaan antaa katsojan tehdä omat johtopäätöksensä.

Ykkössijalla käsiteltävien aiheiden joukossa ovat tässäkin versiossa tutut hahmot ja heidän välisensä suhteet erilaisessa todellisuudessa. Mukana on melkoinen määrä tuttuja kasvoja, mutta pääosin kertomus pyörii Teriksen lisäksi Lex Luthorin ja Lois Lanen ympärillä.

Luthor on tässä kertomuksessa Lanen kanssa naimisissa oleva tiedemies, joka saa tehtäväkseen kehittää Yhdysvalloille Teräsmiehen kaltaisen superihmisen. Toimittaja Lane saa Teräsmieheltä haastattelun ja onnistuu samalla näyttämään tälle Stalinin tekemät hirveydet, jotka on onnistuttu pitämään Terikseltä salassa.

Teräsmies tappaa raivoissaan Stalinin ja hänestä tulee Neuvostoliiton uusi johtaja, joka uskoo edelleen kommunistiseen unelmaan ja pyrkii tekemään sen nimissä mahdollisimman paljon hyvää. Miljonääri-Luthor taas edustaa kapitalismia, mutta hänenkään hahmonsa ei ole yksiselitteisen paha riistäjä. Mukana ovat myös muun muassa Ihmenainen, Batman ja Brainiac, mutta enpä nyt viitsi spoilata koko kertomusta heidän juonikuvioillaan.

Elokuvaversiosta on siivottu pois Millarin huuruisimmat ideat ja rönsyilyt, joista osan olisi voinut aivan hyvin jättää mukaan, mutta ilmeisesti DC-animaatiot saavat olla maksimissaan 90 minuutin mittaisia.

Leffa olisi kuitenkin voinut mennä paljon syvemmälle kahden eri poliittisen järjestelmän tutkimisessa ja vertailussa. Se päätyy lopulta olemaan kertomus lähinnä siitä, kuinka toveri Teräsmies ja kapitalisti-Luthor yhdistävät voimansa yhteistä vihollista vastaan. Molemmat toimivat omasta mielestään oikein, mutta Ihmenaisen heitto siitä, että koko kylmä sota johtui vain miehisten egojen pullistelusta on harvinaisen tyhjentävä analyysi.

Moista mielipidettä ei sarjakuvassa esitetty ja se on vallan mainio lisäys tarinaan. Niin hyvä sarjakuvatekijä kuin Millar onkin, niin hän ei ole Alan Moore. Alkuperäisteos esittää kiinnostavia kysymyksiä, mutta eipä siinäkään kovin syvällisesti tutkita totalitaristista valtiota, jota johtaa melkein omnipotentti jumalolento.

Red Sonin piirrosjälki on valitettavasti sitä samaa kuin DC-animaatioissa aina ennenkin, turhan simppeliä ainakin omaan makuuni. Vähän erilaisessa ja erikoisemmassa tarinassa olisi voinut ottaa senkin suhteen enemmän riskejä.

Ääninäyttely on valitettavan keskinkertaista, ja tietysti venäisläishahmot puhuvat piirretyssäkin englantia aksentilla. Teräsmiehen äänenä toimii onneksi Jason Isaacs, jonka aksentti on uskottavan kuuloinen, toisin kuin monen muun näyttelijän vaivaannuttava mongerrus. Parhaiten suoriutuu kuitenkin Lex Luthorin äänenä toimiva Diedrich Bader, jonka puheesta kuulee hänen vihansa Teräsmiestä kohtaan.

Aivan sarjakuvan tasolle Superman: Red Son ei yllä, mutta se on silti parempi kuin yksikään uudemmista näytellyistä Teräsmies-elokuvista.

Elokuva löytyy tällä hetkellä ainakin näistä vuokrauspalveluista noin 5-10 euron hintaan.

SUPERMAN: RED SON

”Superman: Red Son -elokuva on melkein yhtä hyvä kuin klassikkosarjakuva ja huomattavasti parempi kuin yksikään viime vuosien Superman-näytelmäelokuvista”

Muropaketin uusimmat