Uusimmat

Arvostelu Sylvester Stallonen uusi Tulsa King -tv-sarja on ummehtunutta hömppää

29.11.2022 14:36 Aki Lehti

Taylor Sheridanin luoma Tulsa King on omituinen mafiakomedia, jonka läpät ovat kuin vuosituhanteen vaihteen sitcomista. Sarja luottaa pelkästään Sylvester Stallonen luontaiseen karismaan.

Paramount+-suoratoistopalvelu yrittää luoda Taylor Sheridanin omaa tv-sarjauniversumia. Muun muassa upeista Hell or High Water – ja Wind River -elokuvista tutun Sheridanin tv-tuotokset ovat olleet jättimenestyksiä. Yellowstone, sen esiosasarja 1883 ja Mayor of Kingstown saavat nyt seurakseen Sylvester Stallonen tähdittämän Tulsa King -draamakomedian.

Joulukuussa alkaa vielä myös 1923, eli toinen Yellowstonen spinoff-sarja. Se nähdään meillä SkyShowtime-palvelussa, kuten myös maanantaina 28. marraskuuta kahden jakson voimin alkanut Tulsa King.

Sheridan roolittaa tv-sarjojaan ikääntyneillä näyttelijäveteraaneilla. Tulsa Kingissä Stallone näyttelee ikäistään mafiapamppua, 75-vuotiasta Dwight Manfredia, joka vapautuu vankilasta 25 vuoden tuomion istuttuaan.

Tulsa King

Rikollisliigaa nyt New Yorkissa pyörittävä nuorempi sukupolvi ei enää tarvitse Dwightin palveluksia, vaikka tämä on pitänyt suunsa supussa neljännesvuosisadan ajan. Nuorison mukaan aika on ajanut vaarin ohi tämän kärsiessä rangaistustaan. Dwight halutaan pois jaloista, joten hänet lähetetään Tulsaan.

Sheridanin luoman sarjan showrunnerina ja yhtenä käsikirjoittajista toimii Sopranos– ja Boardwalk Empire -konkari Terence Winter.

The Hollywood Reporterin jutussa tekijät hehkuttivat Sheridanin kirjoittaneen Tulsa Kingin pilottijakson vuorokaudessa. Sen ei todellakaan pitäisi olla kehuskelun aihe, sillä kolmen ensimmäisen episodin perusteella Tulsa King on muutamaan mukahauskaan ideaan perustuva raakile. Stallonen egonkohotuskyhäelmä on kuin hänen gangsterihahmonsa, tunkkainen tuulahdus jostain 1990-luvun loppupuolelta.

Oklahomaan saavuttuaan Dwight palkkaa saman tien rikoskumppanikseen ja kuskikseen Tyson-taksikuskin (Jay Will) ja alkaa laittaa kaupungin alamaailman bisneksiä järjestykseen. Todistaakseen pystyvänsä tienaamaan edelleen rahaa hämärähommilla Dwight ottaa ensimmäisenä haltuunsa laillisen marihuana-putiikin, jota pyörittää totaalitollo Bohdi (Martin Starr).

Tulsa King

Pilvipuoti saadaan luonnollisesti haltuun heittämällä metallinen vesipullo päin vartijan naamaa. Muutamassa päivässä niin kovin karismaattinen ja komea Dwight laittaa (luonnollisesti) hommat luistamaan, vaikka on aivan pihalla nykymaailman menosta. Hän päätyy (luonnollisesti) sänkyyn huomattavasti itseään nuoremman Stacyn (Andrea Savage) kanssa, joka paljastuu myöhemmin ATF-agentiksi. Stacy (luonnollisesti) luulee Dwightia korkeintaan 55-vuotiaaksi, koska eihän Stallone oikeastikaan näytä kahta vuosikymmentä vuotta vanhemmalta. Ainakaan kai omasta mielestään.

Dwight voi tehdä mitä tahtoo, koska pinkka on kunnossa ja kasvoilla jatkuvasti pieni virne. Tarvittaessa ihmisiä voi myös lyödä nyrkillä naamaan. Tulsa King on komedia, vaikka sitä onkin mainostettu draamakomediana. Naurun sijaan tarjolla on myötähäpeää.

Tulsa King on kummallinen sekoitus sitcom-kliseitä ja vähän rajumpia Sopranos-vaikutteita. Koko viritelmä lepää Stallonen hartioilla, jonka puupökkelömäinen Dwight on epäuskottava. Vanhan muriskon karisma ja taipumus väkivaltaan vaikuttavat mahdollistavan melkein mitä tahansa. Epäselväksi jää se, miksi katsoja edes haluaisi samaistua rikolliseen muinaisjäänteeseen. Muutama väsynyt vitsi saa hymähtämään, mutta karmeuksiin syyllistyneen miehen touhuissa ei ole mitään hulvatonta.

Tulsa King

Dwight-gangsterin koko hahmo on rakennettu sen varaan, että hän saa asioita aikaan, vaikkei tajua modernin maailman arkisista asioista melkein mitään. 25 vuotta linnassa istunut vaari ei pyörittelee päätään vain Uberille tai muille sovelluksille, vaan kännyköille ylipäätään. Kaikkien käyttämä luottokorttikin on kovin ihmeellinen asia, eikä sekään tunnu menevän kaaliin, ettei setelitukko ole avain kaikkeen.

Vielä mystisempiä juttuja ovat laillistettu pilvi sekä nykynuoret ja persoonapronominit. Ilmeisesti Dwight on ollut koko tuomionsa ajan eristyssellissä, koska käyttäytyy kuin 1990-luvulta peräisin oleva aikamatkustaja. Se miksi pronominit miestä edes kiinnostavat jää mysteeriksi. Mutina niistä kuulostaa joltain jota Stallone itse voisi ihmetellä.

Vain muutaman jakson perusteella sarjalle ei voi taaskaan antaa lopullista tuomiota. Periaatteessa näppärästä lähtöasetelmastaan huolimatta Tulsa King on liian laimea. Tekijöidensä tuotokseksi se on myös kovin kesy. Ideasta saisi paljon enemmänkin irti. Sarja kaipaa rujompaa väkivaltaa ja enemmän ei-korrekteja kommentteja ja möläytyksiä Stallonen suusta.

Tulsa King

Mafioson muutaman vuosikymmenen takaisesta maailmasta mukaan olisi voinut napata kunnolla tuon ajan vallitsevia ajatuksia, eikä vain ummehtuneen kaavamaista toteutustapaa.

Dwight olisi huomattavasti kiinnostavampi hahmo, jos gangsteri olisi yhdistelmä old man yells at cloud -vaaria ja silmittömään väkivaltaan turvautuvaa eläke-Ramboa. Kaikesta huomaa, ettei komedia ole Tulsa Kingin tekijöiden vahvinta osaamisaluetta. Keskinkertainen sanailu puuduttaa jo ensimmäisen episodin aikana.

Ääliönä modernia maailmaa kummastelevan rikollisen pitäisi päästä yli kulttuurishokistaan jo ensimmäisen jakson aikana. Sen sijaan vitsi viedään yhä pidemmälle seuraavissa jaksoissa. Aivan kuutamolla oleva, mutta mukamas yltiökarismaattinen mafioso on kuin jostain sketsisarjasta karannut.

Tulsa King on tylsää hömppäviihdettä, jota on hankala uskoa Sheridanin ja Winterin tekeleeksi. Sarjalla on onneksi mahdollisuudet parantaa menoaan huomattavasti loppukaudella.

Tulsa King -sarjan ensimmäinen kausi sisältää 10 jaksoa. Uudet jaksot tulevat tarjolle SkyShowtimeen aina maanantaisin.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat