Arvostelu | The Good Lord Bird on syksyn merkittävimpiä uutuussarjoja – ”Ethan Hawke tekee uskomattoman roolisuorituksen

05.10.2020 13:04 | Helinä Laajalahti

HBO Nordicilla tänään alkava minisarja The Good Lord Bird pohjautuu 1800-luvun alun Yhdysvalloissa eläneeseen omalaatuiseen orja-aktivistiin, John Browniin, jota esittää sarjan luoja ja vastaava tuottaja Ethan Hawke.

James McBriden palkittuun, samannimiseen romaaniin pohjautuva The Good Lord Bird on Blumhousen ja Jason Blumin tuottama, HBO Nordicin julkaisema seitsenosainen minisarja. Sarjan on yhdessä Mark Richardin kanssa luonut sen vastaavana tuottajana toimiva Ethan Hawke, joka myös esittää sen toista keskeistä pääroolia, John Brownia.

1800-luvun puolivälin Kansasiin sijoittuva sarja kertoo abolitionisti John Brownista, joka vastusti orjuutta ajoittain hyvinkin kyseenalaisin keinoin. Hän on yksi aikansa kiistellyimmistä amerikkalaishahmoista ja häntä pidettiin fanaatikkona, joka muun muassa surmasi verisesti joukon orjuutta puolustavia uudisasukkaita.

Brown tuomittiin kapinallisena ja hirtettiin vuonna 1859. Hänen toimiensa arvellaan myös toimineen osana Yhdysvaltain sisällisotaan johtaneita tapahtumia.

Hawken sarjassa Brownin tarina kerrotaan fiktiivisen, orjuudessa eläneen pojan näkökulmasta. Joshua Caleb Johnson on nuori Kansasissa asuva poika, jonka isä kuolee Brownin ja tämän orjaisännän välisessä laukaustenvaihdossa. Brown pelastaa orjapojan omaan joukkioonsa ja alkaa kutsua tätä pieneksi Sipuliksi (Onion). Salatakseen pojan identiteetin tämä puetaan mekkoon ja jopa koko Brownin ryhmä pitää tätä tyttönä.

Hawken Brown on fanaattisen uskonnollinen ja ihmisoikeusasioiden ajajana valmis menemään äärimmäisyyksiin. Pääasiassa miehen omista pojista (muun muassa Beau Knapp, Ellar Coltrane ja Jack Alcott) koostuva “armeija” on resuinen joukkio, jonka vakuuttavuus pohjautuu Brownin painokkaaseen sanaan, mutta joka taistelee orjuuden lopettamiseksi usein verisin keinoin. Brown luottaa puhetta enemmän aseiden voimaan.

Brown tekee myös yhteistyötä Daveed Diggsin esittämän, kirjanoppineen Frederick Douglassin kanssa. Douglassin pyrkimykset yhteiskunnallisen tasa-arvon saavuttamiseen ovat Brownin väkivaltaista lähestymistapaa huomattavasti hienostuneemmat, mikä antaa tarinaan mielenkiintoista kontrastia.

Sarja kuvaa Yhdysvaltain sisällissotaa edeltävää aikaa sekä ihonvärin, uskonnon ja sukupuolten rooleja amerikkalaisessa yhteiskunnassa draaman ja huumorin keinoin. Keskiössä nähdään nuori Onion, jonka tehtävänä on toimia historian kirjurina ja kertojana. Hänen näkökulmansa on teini-ikää lähentelevän nuoren, toisaalta tytön, toisaalta pojan näkökulma, mikä antaa tarinalle yllättävän lämpimän sisimmän.

Onionin kautta sarja ei nimittäin ole pelkkä perinteinen valkoisesta pelastajasta kertova Hollywood-tarina.

Perinteisesti Yhdysvaltain sisällissodasta kertovat sarjat ja elokuvat ovat hyvinkin kuivakkaa draamaa. Visuaalisesti vahvasti länkkäriltä näyttävä The Good Lord Bird on toista maata. Se kertoo vakavasta aiheesta paikoitellen hyvinkin kieli poskessa, lähes satiirin keinoin ja usein yllättävästi.

Sarja ei ole aivan helpoimmasta päästä, eikä se tarjoa katsojalle alleviivattua totuutta siitä, kuka tarinassa on hyvä ihminen ja kuka paha. Älykkäässä käsikirjoituksessa on myös mukana kokonaisuudesta lähes irrallisen oloisia, humoristisia ja erittäin viihdyttäviä kohtauksia.

Hawken intohimo sarjansa aihetta kohtaan näkyy niin kameran takana kuin myös sen edessä. Näyttelijä tekee uskomattoman roolisuorituksen hullun kiilto silmissään saarnaavana, takkupartaisena miehenä, joka uskoo ihmisten olevan Jumalansa edessä samanarvoisia ihonväriin katsomatta – myös osavaltiossa, missä mustat ovat valkoihoisten omaisuutta, vailla ihmisarvoa.

Seitsenosainen The Good Lord Bird alkaa HBO Nordicilla 5. lokakuuta. Arvostelua varten saimme ennakkoon katsottavaksi kaikki seitsemän jaksoa.

Muropaketin uusimmat