Uusimmat

Arvostelu: Toy Story 4 on niin hieno elokuva, että se on jo melkein ahdistavaa

04.09.2019 07:00 Olli Sulopuisto

Pixarin upea lelusaaga jatkuu tarinalla, joka ei kärsi jatko-osan väsymyksestä tippaakaan. Elokuvassa on melankolisia sävyjä ja henkeäsalpaavan virheetön toteutus.


Ensi-ilta: 6.9.2019
Alkuperäisnimi: Toy Story 4
Ohjaus: Josh Cooley
Käsikirjoitus: Andrew Stanton & Stephany Folsom
Pääosissa: Tom Hanks, Tim Allen, Annie Potts, Christina Hendricks, Tony Hale, Keanu Reeves…
Pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K7


Missä pisteessä virheettömyys muuttuu ahdistavaksi? Toy Story 4:stä on nimittäin vaikea löytää virheitä – voisin hyvin väittää, että harvoin jos koskaan on elokuvasarjaan tehty yhtä onnistunutta nelososaa. Silti ja mutta. Jos mikään piirre taideteoksessa ei vaikuta sattumanvaraiselta, hätäpäissään mukaan päätyneeltä, väliaikaiseksi tarkoitetulta mutta pysyväksi jääneeltä ratkaisulta, on siinä jotain perustavanlaatuisen häiritsevää.

Tosin paljon enemmän tässä elokuvassa riittää ihasteltavaa. Ehkä juuri siksi jokin sen täydellisyydessä jäi vaivaamaan.

Elokuvan alussa lelut ovat päätyneet uuden lapsen hoteisiin, mistä seuraa monenlaisia muutoksia. Yksi on annettu pois tarpeettomana, toinen alkaa epäillä olemassaolonsa tarkoitusta ja lisäksi jengiin punkeaa mukaan roskismateriaalista kasattu tulokas, joka ei tahtoisi olla lelu ollenkaan. Kuvissa vilahtelee iso joukko edellisistä osista tuttuja leluja, mutta käytännössä neljäs Toy Story on kolmen kauppa.

Lehmipaimen Woody (Tom Hanks) ei osaa olla mitään muuta kuin äärimmäisen uskollinen palvelija ihmiselleen, joten miten hän reagoi, kun ihmisen kiinnostus kääntyy toisaalle?

Yhdenlaista mallia Woodylle näyttää Bo Beep (Annie Potts), joka on keksinyt itsensä uudelleen. Toisena vastakappaleena seikkailee Forky (Tony Hale), jota Woody isällisesti opastaa lelumaailman tavoille, tahtoo Forky sitä tai ei. Kolmas antagonisti on Gabby Gabby (Christina Hendricks), antiikkiliikkeestä itselleen kodin rakentanut nukke, jolla on paljon yhteistä Woodyn kanssa.

Muu porukka piipahtaa heittämässä repliikin tai kaksi, ja jopa Buzz Lightyear (Tim Allen) on jätetty selvästi sivurooliin. Ihmisiäkin elokuvan nurkissa pörrää, mutta he ovat Toy Story -elokuvissa tuntuneet aina leluja litteämmiltä hahmoilta. Siitä voinee halutessaan tehdä monensorttisia tulkintoja elokuvantekijöiden mieltymyksistä ja kiinnostuksen kohteista.

Tietyllä tavalla Toy Story 4 on aikuisille suunnattu elokuva, sillä siinä ei vain ylistetä ystävyyttä vaan tuskaillaan luopumisen vaikeutta. Se on teema, jonka lapsikatsojakin saattaa tunnistaa, mutta joka on kiistatta osoitettu enemmän aikuisille. Olisi halpahintaista kutsua tätä manipulatiiviseksi, sillä mitä muuta Pixarin elokuvat tekevät kuin soittelevat katsojan tunteita? Jos tarvitsette todistusaineistoa, katsokaapa Inside Out elokuvantekijän synnintunnustuksena: ”Katsokaa, tällaisia vipuja me vetelemme.”

Sitä paitsi siitä närkästyminen on kuin valittaisi hattaran maistuvan sokerilta. Kaikki on tehty vimpan päälle. Käsikirjoitus on niin tiivis, että sen voisi upottaa Mariaanien hautaan ja nostaa sieltä takaisin, eikä vuorosanojen väliin olisi mahtunut yhden yhtä vesipisaraa. Vitsit ovat hauskoja, kuvallisia ja sanallisia.

Elokuvan ulkoasu alkaa lipua jo fotorealismin tuolle puolen. Toisin sanottuna se on hillittömän kaunis, juhannusyön valoa heijastumassa järven pinnasta. Nörtteily on edennyt pisteeseen, jossa virtuaalisen kameran linssitekniset valinnat on tehty hahmojen motivaation mukaan.

Tosin eihän sellaista yksityiskohtaa tavallinen kuolevainen huomaa, vaan tämänkin tiedon bongasin elokuvan lehdistömateriaaleista. Samoin kuin sen, että välillä kuvallisen realismin astetta piti laskea, jotta Toy Story tuntuisi Toy Storyltä.

Kuten Pixarin elokuvissa (melkein) aina, nytkin on miellyttävää astua mukaan tarinaan ja nauttia sen kuljetuksesta. Hämmentävintä on, miten hienosti on saatu tasapainotettua jatko-osan vaatimukset ja omillaan seisovan elokuvan vahvuudet. Jatko-osana Toy Story 4 on selvästi vahvempaa materiaalia kuin marvelit, fastandfuriousit tai jamesbondit. Kyseessä on ensimmäinen Josh Cooleyn ohjaama kokoillan elokuva. Toki hän on ollut mukana tekemässä monia aiempia Pixarin elokuvia, joskaan ei yhtään Toy Storya.

Kenties elättelen vääristyneellä tavalla romanttisia aatoksia siitä, että elokuva olisi yhden tai kahden voimakkaan artistipersoonan näkemys maailmasta, sillä mitään persoonallisen oloista Toy Story 4:ssä ei ole. Kenties kaikki ei ole ohjaajasta kiinni. Mutta vahva komiteatyön esanssi tässä teoksessa on. Sellainen, jossa kaikki on täydellistä, eikä yläfemman heittäjää jätetä roikkumaan.

TOY STORY 4

”Toy Story 4 on eräs kaikkien aikojen parhaista nelososista, joka viilaa Pixarin reseptiä entistä onnistuneempaan suuntaan.”