Arvostelu The Zone of Interest on viiden tähden holokaustielokuva – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

Viisi Oscar-ehdokkuutta saanut The Zone of Interest pakottaa kuvittelemaan näkymättömissä pysyttelevän. Holokaustielokuva ei näytä natsien tekemiä karmeuksia tai väkivallantekoja. Omaperäinen elokuva on silti ahdistavuudessaan täysin pysäyttävä mestariteos. 

Ensi-ilta: 26.1.2024
Alkuperäisnimi: The Zone of Interest
Ohjaus: Jonathan Glazer
Käsikirjoitus: Jonathan Glazer, perustuu Martin Amisin kirjaan
Pääosissa: Sandra Hüller, Christian Friedel & Freya Kreutzkam
Pituus: 105 minuuttia
Ikäraja: K12

Jonathan Glazerin ohjaama ja käsikirjoittama The Zone of Interest on jopa vielä parempi kuin hänen upea Under the Skin -tieteiselokuvansa.

Uutuus on elokuva Auschwitzista, jossa ei mennä keskitysleirin porttien sisäpuolelle. The Zone of Interest ei periaatteessa esittele teknisesti tai tyyliltään mitään, jota joku muu ei olisi jo aiemmin tehnyt. En ole silti koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Osittain siksi elokuvasta on melkeinpä mahdotonta kirjoittaa spoilaamatta kantavaa ideaa. The Zone of Interest myös toimii sitä paremmin, mitä vähemmän siitä tietää etukäteen. Suosittelen katsomaan viiden tähden mestariteoksen ja palaamaan sen jälkeen arvion pariin.

Kuva: © Affinity Cine/Impakt Film

Elokuva kertoo keskitysleirin komentaja Rudolf Hössin (Christian Friedel) perhe-elämästä. Aurinkoisissa kuvissa vaimo hoitaa puutarhaa ja käskyttää palvelijoita. Lapset leikkivät pihalla, perhe käy uimassa ja melomassa läheisessä joessa. Isä stressaa ja pohtii uusia strategioita – keskitysleirin krematorion kapasiteettia pitäisi kasvattaa.

Hössin perheen nätti talo suurine pihoine ja puutarhoineen on aivan leirin vieressä. Näennäisen onnellisen perhe-elämän ja maanpäällisen helvetin välillä on vain suuri muuri. Sen takaa kuuluu koko elokuvan keston ajan laukauksia, itkua, koirien haukkumista, huutoja, valitusta ja teollista kolketta. Perhe ei kiinnitä ääniin mitään huomiota. Myös katsoja huomaa kauhukseen turtuvansa niihin elokuvan edetessä.

Krematorion piipusta nousee jatkuvasti savu. Yöllä kuvatuissa kohtauksissa piippu hohkaa tulikuumana.

Kuva: © A24

Kuvattu Auschwitzissa

The Zone of Interest perustuu Martin Amisin saman nimiseen kirjaan, josta ohjaaja-käsikirjoittaja nappaa vain kantavan idean. Juonta elokuvassa ei ole juuri lainkaan. Dialogi ei ole peräisin kirjasta, vaan Glazer on kirjoittanut repliikit itse. Amisin kielellä kikkailevat kirjat ovat hankalia tapauksia sovittaa toimiviksi elokuviksi. Glazer onnistuu hylkäämällä kaiken muun kuin alkuperäisteoksen idean. Lopputuloksena on mestarillinen elokuva.

Amisin kirjasta poiketen Glazerin elokuva kertoo oikeista ihmisistä. Ohjaaja tutki vuosia komentaja Hössin perheen historiaa.

The Zone of Interest on kuvattu suurilta osin paikan päällä Auschwitzissa. Hössien talo on ollut yksityisomituksessa sodan loputtua, joten komentajan perheen koti rakennettiin osittain uusiksi vain reilun 180 metrin päähän alkuperäisestä. Tuotantosuunnittelija ja lavastaja Chris Oddy käytti kuukausia tehdäkseen viereisestä hylätystä talosta täydellisen replikan Hössien kodista. Puutarha ja muut pihapiirin kasvit istutettiin niin, että mahdollisimman moni niistä kukki kuvausten aikana kesällä 2021 värikkäänä kuin Douglas Sirkin melodraama.

Normaalien elokuvakameroiden lisäksi Glazer ja elokuvaaja Łukasz Żal asettelivat kymmenen paikoillaan pysyvää kameraa talon sisällä ja pihalle. Osa kohtauksista on kuvattu niin, että paikalla olivat vain reippaasti improvisoivat näyttelijät. Jälki muistuttaa dokumenttia. Vaikka osa puutarhan kasveista loistaakin liki Technicolour-väreissä, niin elokuvan visuaalinen ilme on suurilta osin moderni ja neutraalin tavanomainen.

Kuva: © A24

Komeaa epäelokuvamaisuutta

The Zone of Interest kannattaa ehdottomasti katsoa ensimmäisen kerran mahdollisimman hyvällä äänentoistolla varustetussa elokuvateatterissa. Koko elokuva lepää Johnnie Burnin äänisuunnittelun varassa. Hän kasasi sitä varten 600-sivuisen ohjeistuksen kaikista äänistä, joita Auschwitzista kuului ja kantautui, kuinka pitkälle ja mikä mistäkin suunnasta.

Kauhuääniraitaa tukee myös Mica Levin score. Elektroninen äänimassa muistuttaa perinteistä musiiikkia vain muutamassa kohdin. Elokuvan alussa Glazer pakottaa katsojan tuijottamaan mustaa valkokangasta useamman minuutin dronepörinän metelöissä taustalla.

Żalin kamera ei heilu turhia, eikä hahmoja näytetä lähikuvissa. Tiluksia esitellään kamera-ajoin. Puhetta riittää, mutta banaali keskustelu liittyy perheen kaavamaiseen arkeen. Glazerin kuvat ovat julman komeita, mutta myös epäelokuvamaisia. Ohjaaja alleviivaa kaikin tavoin tapahtumien olevan totta. Höss-komentaja keskustelee myös esimerkiksi kollegoidensa kanssa krematorion ilmanvaihdosta ja tekniikasta, käyttämättä sanoja murha tai kuolema. Glazer vakuuttaa katsojan siitä, ettei nähty ole elokuvaa. Katsoja pakotetaan kärpäseksi kattoon.

Kuva: © A24

Pahuus postikorttimaisemassa

Naapurin kansanmurha on perheenjäsenille yhtä kaukaista kuin jokin toisella puolen maailmaa tapahtuva. Välillä todellisuus kuitenkin vaikuttaa heihin. Sandra Hüllerin esittämä Hedwig-äiti sulkee oven sovittaessaan päälleen turkistakkia, palvelijat jakavat keskenään vaatepinoa ja lapset leikkivät kultahampailla. Oikea maailma puskee läpi postikorttimaisemaan – joki samentuu ihmisten tuhkasta ja tytär näkee painajaisia.

Kylään tulleessa vaimon äidissä on edes hitusen empatiaan kykenevää ihmistä. Hän lähtee salaa kesken vierailun. Asiaa ei sanota suoraan, mutta leirin vieressä asuminen on naiselle liikaa.

Glazer ei selitä mitään muutakaan auki. Omasta mielestään paratiisissa asuvan natsiperheen elämää katsotaan vain mahdollisimman arkisten linssien läpi.

Kuva: © A24

Mielipuolinen maailma

Näyttelijöistä erityisesti Hedwig-vaimoa esittävä Hüller on erinomainen. Täysin mielipuolisesta tilanteesta huolimatta vaimo on tuikitavallinen perheenäiti, joka purkaa pettymyksiään muihin.

Natsihirviöistä kertovan elokuvan pahikset eivät ole kliseisiä. Ulkopuolelta umpihullulta vaikuttavaan asiaansa uskovat hahmot ovat aivan tavallisia ihmisiä. Hiljaa vierestä katsova tolkun ihminen on se, joka mahdollistaa äärioikeiston ja fasismin nousun. Natsi-Saksan hirveydet voivat nykymaailmassakin muuttua osaksi arkea.

Glazer näyttää elokuvallaan, että historia on täynnä esimerkkejä, joissa tavalliset ihmiset löytävät mitä moninaisempia keinoja työntää aivan vieressä muille tapahtuvat hirmuteot pois mielestään. Emme voi väittää oppineemme mitään menneestä, jos kuvittelemme olevamme kykenemättömiä vastaavaan.

Kuva: © A24

The Zone of Interest sai elokuvataiteesta työkseen kirjoittavan pitkäksi aikaa täysin sanattomaksi. En tainnut olla ainoa, sillä esimerkiksi jo viime vuoden puolella järjestetystä pressinäytöksestä ei poistunut yksikään kollega ennen kuin lopputekstit olivat rullanneet loppuun asti.

The Zone of Interest on provokatiivinen syvällisen älykkäällä tavoin. Jonathan Glazer tekee uutuudellaan saman holokaustidraamalle kuin edellisellä Under the Skin -elokuvallaan scifille. Musertavan vakuuttava kuvan ja äänen liitto on visionäärin työtä ja mestarillista elokuvaa.

THE ZONE OF INTEREST

”Jonathan Glazer on ohjannut vasta neljä, toisistaan radikaalisti eroavaa täyspitkää elokuvaa. Kahden katsomiskerran perusteella The Zone of Interest on mestariteos ja niistä paras.”