Uusimmat

Bruce Leen elokuva ei ole Suomessa enää K18 – ikärajaa muutettiin yleisöpalautteen perusteella

10.11.2022 14:26 Muropaketin toimitus

Bruce Lee

Sarjassamme ”parempi myöhään kuin ei milloinkaan”: Bruce Leen klassikkoelokuvan ikärajaa on muutettu Suomessa.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikkö on yleisöpalautteen perusteella uudelleenluokitellut Bruce Leen viimeiseksi jääneen elokuvan Enter the Dragon (1973) eli Lohikäärmeen kidassa.

Valtion elokuvatarkastamo oli asettanut elokuvan ikärajaksi kielletty alle 18-vuotiaille eikä elokuvaa oltu luokiteltu uudestaan nykyisen kuvaohjelmalain aikana. Elokuvassa on runsaasti toimintaväkivaltaa, joka ei kuitenkaan ole erityisen yksityiskohtaista tai veristä. KAVIn näkemyksen mukaan elokuvan entinen ikäraja oli turhan korkea nykyisten ikärajaluokittelukriteereitten perusteella.

Jatkossa Enter the Dragon on sallittu yli 16-vuotiaille perusteenaan elokuvan voimakas väkivalta.

KAVI muistuttaa, että mikäli televisio-ohjelman tai elokuvan ikäraja tuntuu liian matalalta tai korkealta, voi kuka tahansa antaa siitä palautetta. Perusteltu palaute saattaa johtaa elokuvan tai televisio-ohjelman uudelleenluokitteluun.

Enter the Dragonia ei löydy Suomessa suoratoistopalveluista, mutta elokuvan vuokra- ja myyntiversiot ovat hyvin saatavilla.