Uusimmat

Bruce Willis lähetti Kuudes aisti -elokuvan pikkupojalle viestejä vuosia elokuvan tekemisen jälkeen

Bruce Willis elokuvassa Glass / Kuva: © Universal Pictures

01.10.2024 14:00 Muropaketin toimitus

Haley Joel Osment ja Bruce Willis esittivät pääosia tänä vuonna 25 vuotta täyttävässä Kuudes aisti -elokuvassa.

Haley Joel Osment oli vain 10-vuotias M. Night Shyamalanin ohjaamassa Kuudes aisti -elokuvassa 25 vuotta sitten. Entertainment Weeklyn haastattelussa Osment muistelee vastanäyttelijäänsä Bruce Willisiä.

Hän kertoo, että Willis muisti nuorta näyttelijäkollegaansa usein elokuvan julkaisun jälkeen.

“Kuulin Brucesta usein elokuvan jälkeisinä vuosina. Hän jätti minulle silloin tällöin ääniviestejä kysellen, että mitä kuuluu… Joskus tulin kotiin koulusta ja puhelinvastaajassa oli viesti häneltä, missä sanottiin ’Hei Haley Joel, soitin vaan sanoakseni moi’”, Osment muistelee.

Hän selittää myös säilyttäneensä nuo vastaajanauhat.

Osment kertoo, ettei kuitenkaan ole puhunut Willisin kanssa sen jälkeen, kun tieto tämän terveydentilasta julkistettiin muutama vuosi sitten. Willis jäi elokuvista eläkkeelle vuonna 2022, kun hänellä todettiin afasia ja otsalohkodementia.