Dave Bautista saa M. Night Shyamalanin uutuuselokuvaan seuraa Harry Potter -tähdestä

17.02.2022 11:05 Muropaketin toimitus

M. Night Shyamalanin ohjaama Knock at the Cabin nähdään ensi vuonna.

Deadline kertoo Rupert Grintin ja Nikki Amuka-Birdin esiintyvän M. Night Shyamalanin seuraavassa elokuvassa nimeltään Knock at the Cabin. Shyamalanin ohjaamaan, käsikirjoittamaan ja tuottamaan leffaan oli jo aiemmin kiinnitetty Dave Bautista.

Grint tunnetaan parhaiten Harry Potter -elokuvista. Hän on tehnyt aiemminkin yhteistyötä Shyamalanin kanssa Servant-sarjassa, jonka kolmas kausi pyörii parhaillaan Apple TV+:ssa. Grint nähdään myös sarjan neljännellä kaudella, jota tehdään tällä hetkellä.

Amuka-Bird puolestaan esiintyi Shyamalanin viime vuonna ensi-iltansa saaneessa Old-elokuvassa.

Knock at the Cabin saapuu teattereihin 3.2.2023.