Eikö kaksi umpisurkeaa Doom-elokuvaa jo riitä? Brittiohjaaja haluaa tehdä vielä yhden

23.04.2021 19:00 | Muropaketin toimitus

Free Firen ja Rebekkan ohjaaja Ben Wheatley unelmoi uusista pelileffoista Tomb Raider -pestin mentyä sivu suun.

Brittiohjaaja Ben Wheatley ohjailee parhaillaan The Meg 2 -hairymistelyä, mutta hänellä on kiikarissa myös toiset suuren luokan ohjaustyöt. Bloody Disgusting kertoo, että Wheatley haluaisi ohjata kaksi videopeleihin perustuvaa elokuvaa.

”Haluaisin kyllä vieläkin tehdä Doom-elokuvan”, Wheatley totesi tuoreessa podcastissa. ”Tiedän, että se on tehty jo, mutta silti.”

”Tai Counter-Striken, sekin on yksi jonka haluaisin tehdä”, hän lisäsi.

Valinnat ovat yllättäviä, sillä Wheatleyta ei tunneta suuren luokan blockbuster-ohjaajana, vaan pikemminkin hahmovetoisista ja hämäristä trillereistä. Hänen ohjaustöitään ovat muun muassa Tom Hiddlestonin tähdittämä High-Rise, toimintatrilleri Free Fire, sekä tuorein versio Alfred Hitchcockin klassikosta Rebekka.

Doomista on aiemmin ohjattu kaksi elokuvaa: vuoden 2005 Dwayne Johnsonin tähdittämä keskinkertainen rymistely, sekä sen ala-arvoinen jatko-osa Doom: Annihilation, joka ei päätynyt edes teatterilevitykseen. Jälkimmäisen trailerista voit ”nauttia” alta.

LUE MYÖS: Videopelileffojen kalkkunat ja klassikot – osa 1/8: Vuoden 2005 Doom oli hirveä floppi, mutta lopulta positiivinen yllätys

Jää nähtäväksi, pääseekö Wheatley koskaan toteuttamaan unelmiaan. Paljon voi riippuen The Meg 2:n menestyksestä, mutta sitä ennen Wheatleylta on tulossa vielä ainakin kauhuelokuva In the Earth, joka on juuri saapunut levitykseen Pohjois-Amerikassa.