Ezra Millerin uuden The Flash -elokuvan julkaisu aikaistuu

06.12.2022 13:00 Muropaketin toimitus

Alkukesään 2023 suunitellun The Flash -elokuvan ensi-iltaa on siirretty viikolla aikaisemmaksi.

The Flash -elokuvaa on odotettu valkokankaille pitkään niin koronan kuin pääosaa esittävän Ezra Millerin sekoiluidenkin aiheuttamien viivästysten vuoksi. Viimeisimpänä The Flashin on suunniteltu saapuvan valkokankaille 23. kesäkuuta 2023, mutta nyt The Hollywood Reporter kertoo, että Warner Bros. on aikaistanut julkaisua viikolla.

Uusi julkaisupäivä on 16. kesäkuuta 2023.

Siirto johtuu siitä, että viides Indiana Jones -elokuva on saanut julkaisupäiväkseen 30. kesäkuuta. Koska molemmat elokuvat kosiskelevat suhteellisen samaa katsojakuntaa, näin yleisölle annetaan hieman pidempi hengähdystauko kahden seikkailun välillä.

Millerin lisäksi The Flashissa nähdään sekä Michael Keatonin että Ben Affleckin esittämät Batmanit. Sasha Calle liittyy näyttelijäkaartiin Supergirlin roolissa.

Elokuvan ohjaa Andy Muschietti ja käsikirjoituksesta vastaa Christina Hobson.