UUSIMMAT

Gandalf-näyttelijä Ian McKellenillä on vielä yksi asia, jonka hän haluaisi urallaan tehdä ennen kuolemaansa

26.01.2022 09:37 Muropaketin toimitus

82-vuotiaalla Ian McKellenille ei ole näyttelijänä enää mitään todistettavaa.

BBC:n Radio 4 Today -ohjelmassa vieraillut Sir Ian McKellen sanoo, ettei hänellä ole enää 82-vuotiaana paljonkaan todistettavaa näyttelijänä, mutta yksi haave on vielä toteuttamatta.

McKellen haluaisi esiintyä musikaalissa.

– Pysyn kyllä nuotissa, vaikken mikään oikea laulaja olekaan. Olen epäpätevä, mutta käytettävissä, McKellen vitsailee.

McKellen on mukana tällä hetkellä Lontoon Park Theatren Whodunnit (Unrehearsed) -näytelmässä.

Siinä esiintyvät myös esimerkiksi Emma Thompson ja Gillian Anderson, jotka eivät saa rooleistaan palkkiota. Kyseessä on hyväntekeväisyysprojekti, jolla yritetään pelastaa Park Theatre. Teatteri tarvitsee noin 300 000 puntaa pysyäkseen pystyssä pandemian keskellä.