Uusimmat

Kohutun The Human Centipede -ohjaajan uusi elokuva on ”kaikkien aikojen riettain” – jo nimi viittaa masturbointiin

23.05.2018 08:30 Muropaketin toimitus

Tom Six teki vuonna 2009 elokuvan, jossa joukko ihmisiä ommeltiin kiinni toisiinsa perse suuhun -periaatteella. Sitten hän teki niitä kaksi lisää. Nyt Six on löytänyt itselleen uuden projektin, joka haiskahtaa vähintään yhtä tuhnuiselta kuin The Human Centipede.

IndieWiren mukaan Tom Sixin seuraava elokuva on nimeltään The Onania Club eli vapaasti suomennettuna ”Onanointikerho”.  Ensi syksynä ensi-iltansa saava elokuva on ohjaajan mukaan ”kaikkien aikojen riettain ja epäinhimillisin leffa”.

Suuria lupauksia. Mistä The Onania Club sitten kertoo?

Tom Six ei ole halunnut itse kirjoittamastaan elokuvasta vielä paljoakaan paljastaa, mutta on kertonut sen olevan ”Hollywoodiin sijoittuva psykologinen trilleri, jossa on pääasiassa vahvoja naishahmoja”. The Onania Clubin luvataan ”läpäisevän Bechdelin testin helposti”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elokuvassa on naishahmoja, jotka puhuvat keskenään muustakin kuin miehistä.

Elokuvan pääosissa nähdään Jessica Morris, Darcy DeMoss, Deborah Twiss, Karen Strassman ja Flo Lawrence.

Voi kuulostaa siltä, että jo vuodesta 2015 asti tekeillä ollut The Onania Club on jonkinlainen kommentaari #metoo-ilmiöstä, mutta jotenkin epäilemme, ettei Tom Six ole alkanut tehdä mitään feminististä manifestia The Human Centipede -trilogiansa jälkeen…

Esimakua The Onania Clubista antaa elokuvan teaser-juliste. Sen iskulause kuuluu ”Come and see, see and come” eli ”Tule ja näe, näe ja tule”, mikä viittaa tietenkin ejakulaatioon.

Tom Sixin elokuvia ei ole Suomen elokuvateattereissa nähty, emmekä odota laajaa levitystä myöskään The Onania Clubille.