Uusimmat

Leffavinkki illalle: Tässä 15 laatuelokuvaa, jotka lisättiin Netflixiin kesän aikana

Kuva: © 2019 Twentieth Century Fox Film Corporation

29.08.2023 14:41 Muropaketin toimitus

Kesälomien aikana moni keksi parempaakin tekemistä kuin koomata suoratoistopalveluiden äärellä. Heitä varten koostimme katsauksen kesän aikana Netflixiin lisättyihin elokuviin ja nostimme esiin varteenotettavimmat uutuudet suoratoistojätin valikoimasta.

Alle on napattu yhteensä 15 laatuelokuvaa, jotka lisättiin Netflixiin kesä-elokuun aikana. Gladiaattorin (2000) ja Forrest Gumpin (1994) kaltaiset ikivihreät ilmiselvyydet jätimme listalta pois ja keskityimme elokuviin, jotka eivät välttämättä ole ihan kaikille tuttuja entuudestaan.

1. Rocketman (2019)

”Musiikintäyteinen Rocketman kertoo inspiroivan tarinan Elton Johnin läpimurron vuosista, jolloin ujosta pianovirtuoosi Reginald Dwightista kuoriutuu kansainvälinen supertähti. Elton on tahtonsa mukaisesti kuvattu elokuvassa kaunistelematta pikkumaiseksi diivaksi ja kokaiinihuuruiseksi alkoholistiksi, jonka priorieetit elämässä vääristyvät sitä mukaan kun esiintymisasut karkaavat auttamattomasti käsistä. Kaiken itsekeskeisyyden ja vauhdin alla on kuitenkin vain ujo ja tunne-elämässään äärimmäisen epävarma ihminen, joka ei koskaan kokenut vanhempiensa rakkautta tai hyväksyntää. Henkisen elämänsä kolhuista huolimatta hän oli poikkeuksellisen lahjakas lauluntekijä ja virtuoosimainen pianisti jo nuoresta saakka.”

2. Operaatio Donnie Brasco (1997)

”New York, 1978. Nuori terävä kaveri Donnie Brasco ui nopeasti mafian kovaksikeitetyn pikkupomon Lefty Ruggieron suosioon. Donniesta tulee Leftyn oppipoika ja pian myös yksi heistä. Leftyn siivellä Donnie etenee sisäpiirin suosioon ja tahrii kätensä vereen. Mutta kuka oli Donnie Brasco? Sitä Lefty ei koskaan ehtinyt saada tietää, sillä hän teki ratkaisevan virheen: hän luotti suojattiinsa. Elokuva perustuu tositapahtumiin.”

3. Nobody (2021)

”Joskus se joka jää huomaamatta, onkin vaarallisin kaikista. Hutch Mansell on tossun alle painettu aviomies ja mitäänsanomaton isä, joka antaa elämän potkia itseään päähän. Toisin sanoen pelkkä nolla. Kun kaksi varasta murtautuu perheen kotiin, Hutch kieltäytyy puolustautumasta, jotta mitään vakavampaa ei sattuisi. Hänen teini-ikäinen poikansa Blake pettyy pahemman kerran, ja vaimonsa Becca vetäytyy yhä kauemmas miehestään. Välikohtauksen jälkipyykki sytyttää Hutchin sisällä kytevän raivon. Vanhat vaistot heräävät ja pintaan nousee kokonainen rypäs synkkiä salaisuuksia ja tappavia taitoja. Pelastaessaan perheensä nyrkein, luodein ja renkaat ulvoen Hutch varmistaa, ettei enää kukaan enää koskaan pidä häntä mitättömyytenä.”

4. Gandhi (1982)

”Sir Ben Kingsley näyttelee Mohandas Gandhia Sir Richard Attenboroughn mukaansatempaavassa elämäkerrassa miehestä, joka nousi vaatimattomasta asianajajasta koko maailman tuntemaksi rauhan ja väkivallattomuuden symboliksi.Kriitikoiden ylistämä mestariteos Gandhi on kiehtova tarina aktivismista, politiikasta, passiivisesta vastarinnasta ja vapaudesta. Sen keskiössä on ainutlaatuinen mies, joka taisteli väkivallattoman taistelun britti-imperiumia vastaan ja vapautti kokonaisen kansakunnan. Gandhi voitti 8 Oscar®-palkintoa, mukaan lukien parhaan elokuvan, parhaan ohjaajan (Sir Richard Attenborough) ja parhaan miespääosan palkinnot. Sen ylistettyyn näyttelijäkaartiin kuuluvat myös Candice Bergen, Edward Fox, Sir John Gielgud, Roshan Seth ja Martin Sheen.”

5. Mansikkapaikka (1957)

”Hienossa elokuvassa vanha professori Isak Borg matkustaa Tukholmasta entiseen yliopistoonsa Lundiin ottamaan vastaan kunniatohtorin arvoa. Mukaan tulee hänen raskaana oleva miniänsä, joka aikoo erota miehestään. Matkalla he ottavat kyytiin kolme liftaria, joista yksi muistuttaa kipeästi Isakin nuoruudenrakastettua. Itsekkäästi elänyt mies käy matkalla läpi vanhoja pelkojaan, pettymyksiään ja unelmiaan.”

6. Ad Astra (2019)

”Lähitulevaisuudessa ihmiskuntaa uhkaavat oudot hyökkäykset avaruudesta. Niiden alkuperää selvittämään lähetetään astronautti/majuri Roy McBride. Matka suuntautuu kohti Neptunusta, tarkoituksena on löytää vielä mahdollisesti hengissä oleva, vuosikymmeniä sitten Maan ulkopuolista elämää etsiessään kadonnut McBriden isä, kaikkien aikojen kuuluisin ja arvostetuin astronautti. Tehtävän aikana McBridelle paljastuu asioita, jotka uhkaavat koko ihmisyyden olemassaoloa ja paikkaa maailmankaikkeudessa.”

7. BlacKkKlansman (2018)

”1970-luvun alussa amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Stallworth tarttuu kuitenkin tiukasti toimeen ja ottaa vaarallisen tehtävän: Ku Klux Klanin sisäpiiriin soluttautumisen ja sen paljastamisen. Rotusorron kannattajana esiintyvä Stallworth saa yhteyden ryhmittymään ja raivaa tiensä sen ytimeen asti. Hän onnistuu ystävystymään klaanin johtajan David Duken kanssa. Soluttautumisoperaatio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tapaamisissa klaanin jäsenten kanssa kasvokkain Stallworthia esittää hänen kollegansa Flip Zimmerman, joka saa selville hengenvaarallisen salajuonen. Yhdessä he lähtevät kukistamaan ryhmää, jonka todellinen tavoite on siistiä väkivaltainen retoriikkansa niin salonkikelpoiseksi, että sillä voidaan vedota suureen yleisöön.”

8. Gone Girl (2014)

”Entinen journalisti ja nykyinen baarinpitäjä Nick Dunne tapaa ihastuttavan naisen Amyn ja pian hääkellot soivat. Viidentenä hääpäivänä Amy ilmoitetaan mystisesti kadonneeksi ja kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä mitä on tapahtunut. Nickin ja Amyn kodista löytyy merkkejä rajusta väkivallasta. Etsivät Jim Gilpin ja Rhonda Boney yrittävät selvittää Nick Dunnen osuuttaa Amyn katoamiseen. Jäljet viittaavat siihen, että Amy saattaa olla murhattu, eikä aikaakaan, kun poliisin epäilykset kohdistuvat Nickiin. Nickin lakimies Tanner kehottaa miestä olemaan vain oma itsensä, mutta pian mediankohu pääsee huippuunsa. Poliisin tutkimusten puristuksissa Nickin rakentama kuva auvoisesta avioliitosta alkaa rakoilla. Media puolestaan ristiinnaulitsee miehen, kun paljastuu, että Nick on ollut uskoton vaimolleen. Pian hänen lukuisat valheensa ja outo käytöksensä saavat kaikki kysymään saman synkän kysymyksen: tappoiko Nick Dunne vaimonsa?”

9. Pitkän päivän ilta (1993)

”Stevens, täydellisen brittihovimestarin ruumiillistuma, pitää kaikki talouden langat käsissään moitteettomasti ja tyynen eleettömästi. Talon herra on natseihin yhteyksiä luova lordi Darlington. Talon voimatasapaino järkkyy, kun palveluskunnan ovesta sisään pyyhältää uusi taloudenhoitajatar, jonka energisyys ja neuvokkuus jättävät pian jälkensä taloon. Stevens seuraa ihmeissään uuden taloudenhoitajattaren touhuja, mutta vahvatahtoinen nainen valtaa lopulta pysyvän sijan jäyhän hovimestarin sydämestä. Hienovarainen romanssi alkaa hitaasti kukkia isäntäväen silmiltä piilossa.”

10. The Revenant (2015)

”Historiallisiin tositapahtumiin perustuva tarina kertoo amerikkalaisesta erämaaoppaasta ja turkismetsästäjästä, Hugh Glassista, joka avustaa suurta metsästysryhmää vuoden 1823 Pohjois-Dakotassa. Seurue joutuu paikallisten arikara-intiaanien hyökkäyksen kohteeksi ja menettää valtaosan miehistään. Eloonjääneet suuntaavat Glassin johdolla kohti 300 kilometrin päässä sijaitsevaa Fort Lookoutia. Glass joutuu talvisessa metsässä harmaakarhun raatelemaksi ja ryhmää johtava kapteeni Andrew Henry ei usko Glassin selviävän vammoistaan. Henry jättää ryhmästään Bridgerin ja Fitzgeraldin miestä jäämään tämän luokse ja hautaamaan hänet kunniallisesti kun aika koittaa. Miehet päättävät haudata Glassin elävältä ja varastaa hänen aseensa ja varusteensa. Glass jää kuitenkin henkiin ja aloittaa pitkän ja vaikean vaelluksen takaisin elävien kirjoihin ja kostaakseen hänet pettäneille miehille.”

11. Snatch (2000)

”Nyrkkeilypromoottori Turkish ja hänen omalaatuinen kumppaninsa Tommy vedetään mukaan sopupelin kiehtovaan maailmaan surullisenkuuluisan Brick Topin toimesta. Asiat mutkistuvat, kun eräs nyrkkeilijähörhö voittaa matsin, vaikka käsikirjoituksen mukaan tämän olisi pitänyt hävitä. Nyrkkeilijä ei hevillä usko, että välillä on tuottoisampaa hävitä. Samaan aikaan kun kehässä kuohuu, toisaalla hiotaan suurta timanttiryöstöä. Värikkään konnakoplan tunkiessa mukaan kuvioihin sekä oja että allikko tulevat pian tutuiksi. Raha puhuu, nyrkit heiluvat, aseet räksättävät ja koirat haukkuvat!”

12. Watchmen (2009)

”Eletään vuotta 1985, jolloin supersankarit lyöttäytyvät yhteen selvittääkseen entisen kollegansa Koomikon mystistä murhaa. Pian heille paljastuu uhkaava juoni, joka vaarantaa koko ihmiskunnan. Mutta jos vaarassa olevat supersankarit eivät pysty pelastamaan itseään, kuka pelastaa meidät?”

13. L.A: Confidential (1997)

”Ennätykselliset yhdeksän Oscar-ehdokkuutta kerännyt rikostrilleri perustuu James Ellroyn suosittuun romaaniin. Elokuva sijoittuu 1950-luvun Los Angelesiin. Päällepäin kaikki näyttää kauniilta ja houkuttelevalta, mutta pinnan alla kuplii. Kaiken kauniin alta paljastuu korruptiota, prostituutiota, petoksia, rasismia, huumeita ja intohimoja. Niin poliiseilla kuin rikollisilla on omat salaisuutensa ja oma hintansa. Elokuva voitti kaksi Oscaria, joista toinen meni Kim Basingerille.”

14. There Will Be Blood (2007)

”Eletään 1900-luvun alkua, ja Daniel Plainview poikansa kanssa etsii öljyä Kaliforniasta. Mutta nuori saarnaaja, Eli Sunday, pistää kapuloita heidän rattaisiinsa ja haastaa heidät henkiseen voimainmittelöön. Tästä taistelusta tulee pelottava, synkkä matka hulluuteen.”

15. The Big Short (2015)

”Kun neljä ulkopuolista peluria huomasi markkinoilla merkkejä talouskriisistä – signaaleja, joita pankit, media ja valtionhallinto kieltäytyivät näkemästä – syntyi idea: The Big Short. Uhkarohkea sijoitus paljastaa heille nykyaikaisen pankkitoiminnan heikon kohdan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää.”

Muropaketin uusimmat