Uusimmat

Prime Videon Fallout-sarjasta julkaistiin uusia kuvia

28.11.2023 23:04 Muropaketin toimitus

Prime Video on julkaissut ensimmäiset maistiaiset tulevasta Fallout-sarjasta, joka saa ensi-iltansa 12. huhtikuuta 2024.

Fallout perustuu ikoniseen pelisarjaan, jossa seurataan tapahtumia maailmanlopun jälkeisessä maailmassa. Sarjan alkaessa on kuvauksen mukaan kulunut 200 vuotta maailmanlopusta, ja maailmassa elää sekä hyväosaisia, joilla on kaikkea, että heitä, joilla ei ole juuri mitään. Kun luksussuojissa asuvat hyväosaiset pakotetaan palaamaan esi-isiensä säteilyn kyllästämään maailmaan, he havaitsevat uskomattoman monimutkaisen, iloisella tavalla oudon mutta erittäin väkivaltaisen maailman.

Sarja on Kilter Filmsin käsialaa, ja sen vastaavina tuottajina toimivat Jonathan Nolan ja Lisa Joy. Nolan on myös ohjannut sarjan kolme ensimmäistä jaksoa. Geneve Robertson-Dworet ja Graham Wagner toimivat niin ikään sarjan vastaavina tuottajina, käsikirjoittajina sekä showrunnereina. Sarjan pääosissa nähdään Ella Purnell (Yellowjackets), Walton Goggins (The Hateful Eight) ja Aaron Moten (Emancipation).

Sarjassa nähdään myös muita nimekkäitä näyttelijöitä, joihin kuuluvat muun muassa Moisés Arias (The King of Staten Island), Kyle MacLachlan (Twin Peaks), Sarita Choudhury (Homeland), Michael Emerson (Person of Interest), Leslie Uggams (Deadpool), Frances Turner (The Boys), Dave Register (Heightened), Zach Cherry (Severance), Johnny Pemberton (Ant-Man), Rodrigo Luzzi (Dead Ringers), Annabel O’Hagan (Law & Order: SVU) ja Xelia Mendes-Jones (The Wheel of Time).