Uusimmat

Sin City 3 ei toteudu, mutta tv-sarja on vihdoinkin tekeillä – Frank Miller ja Robert Rodriguez mukana tekijätiimissä

18.11.2019 21:17 Muropaketin toimitus

Ensimmäinen Sin City -elokuva oli yllätyshitti, toinen täysi floppi. Kolmatta elokuvaa ei siksi ole enää luvassa, mutta sarja on asia erikseen.

Robert Rodriguezin ja Frank Millerin ohjaama Sin City keräsi vuonna 2005 melkein 160 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Ei huima summa, mutta merkittävä kuitenkin, kun huomioi elokuvan tekemisen maksaneen vain 40 miljoonaa dollaria. Jatko-osaa alettiin puuhata nopeasti, mutta sen tekemiseen meni lopulta lähes 10 vuotta. Yleisön kiinnostus katosi. 60 miljoonan dollarin Sin City: A Dame to Kill For ei saanut vuonna 2014 edes omiaan takaisin. Lipunmyynti jäi maailmanlaajuisesti alle 40 miljoonaan dollariin.

Ja niin mahdollinen Sin City 3 nostettiin hyllylle pölyttymään.

Viime vuosina on liikkunut huhuja Sin Cityn maailmaan sijoittuvasta televisiosarjasta, mutta mitään konkreettista ei ole sen tiimoilta nähty. Eikä nähdä nytkään, mutta sarjahanke tuntuu ottaneen uuden nytkähdyksen eteenpäin.

Deadline-sivuston mukaan Legendary Television on solminut Sin Cityn luojan Frank Millerin kanssa sopimuksen televisiosarjan tekemisestä. Tällä hetkellä näyttää siltä, että sekä Miller että Robert Rodriguez ovat uuden sarjan tekemisessä mukana ainakin tuottajina. Samalla tittelillä operoivat Millerin tuotantoyhtiöstä tuttu Silenn Thomas sekä Stephen L’Heureux, joka tuotti A Dame to Kill Forin viisi vuotta sitten.

Aikomuksena on tehdä Sin City -elokuvien esiosa animaationa. Mistään RoboCop-animaation tyylisestä alkuperäisidean vesittämisestä ei kuitenkaan ole kyse, sillä ikärajaksi kaavaillaan samaa kuin elokuvilla eli R, joka on Suomessa tavallisesti K16. Projektin tarkemmasta aikataulusta ei ole vielä tietoa.