Uusimmat

Tänään tv:ssä: Toimintaelokuvien klassikko, jonka jatko-osan tekemistä katuu jopa ohjaaja – ”Sille olisi pitänyt sanoa ei”

10.12.2019 05:01 Muropaketin toimitus

1990-luvun tunnetuimpien Hollywood-elokuvien joukkoon lukeutuva Independence Day nähdään Suomen televisiossa taas kerran.

Roland Emmerichin ohjaama Independence Day – maailmojen sota (1996) esitetään Fox-kanavalla tiistai-iltana kello 23.00 alkaen.

Elokuva tuskin esittelyjä liiemmin kaipaa: avaruusolennot hyökkäävät Maahan, ja Will Smith, Bill Pullman ja Jeff Goldblum pistävät kampoihin.

Loppu.

Tai ei oikeastaan:

Independence Day sai pitkään kaavaillun jatko-osan kesällä 2016, ikävä kyllä. Yleisö ei ollut enää Independence Day: Resurgencesta kiinnostunut, ja myöhemmin jopa ohjaaja Emmerich itse ilmoitti katuneensa leffan tekemistä.

Koko homma olisi pitänyt Emmerichin mukaan hyllyttää siinä kohtaa, kun Will Smith kieltäytyi palaamasta rooliinsa.

”Minun olisi pitänyt lopettaa elokuvan tekeminen [kun Will Smithiä ei saatu mukaan], koska alkuperäinen käsikirjoituksemme oli paljon parempi. Jouduin sitten väsäämään nopeasti kasaan uuden käsiksen. Minun olisi pitänyt vain sanoa elokuvalle ei”, Emmerich tilitti marraskuun alussa.