Westworld palaa HBO Nordiciin uusin jaksoin – Tapasimme Jonathan Nolanin ja sarjan muut tekijät: ”Data on omaisuutta, jonka olemme antaneet pois”

11.03.2020 13:07 | Johanna Juntunen

Monisäikeisiä verkkoja punovan Westworld-sarjan kolmas kausi jättää villin lännen tomut taakseen. Lähitulevaisuuteen sijoittuva kausi tarjoaa visuaalisesti perinteisempää scifi-ilottelua kuin aiemmat kaudet, jotka verhottiin länkkäri- ja samuraimaailmoihin.

Kaikki alkoi erikoisesta Westworld-teemapuistosta. Varakkaat asiakkaat pääsivät toteuttamaan siellä mitä julmimpia mieltymyksiään seurauksista välittämättä, sillä heidän tekojensa kohteena olivat androidityöntekijät. Heihin kuuluvat viaton maanviljeljän tytär Dolores (Evan Rachel Wood), saluunassa bordellia pyörittävä Maeve (Thandie Newton) työntekijöineen, hyväsydäminen cowboy Teddy (James Marsden) ja lukuisia muita sivuhahmoja.

Robotti-isäntien muisti pyyhittiin työpäivän jälkeen, joten ne unohtivat kaikki tapahtuneet kauheudet. Uusi päivä toi tullessaan pitkälti samat ohjelmoidut kuviot. Siitä vastasivat teemapuiston omistavan Delos-yrityksen työntekijät ja johtokunnan jäsenet, kuten Bernard (Jeffrey Wright) ja Charlotte (Tessa Thompson), joita johti puiston perustaja Dr. Ford (Anthony Hopkins).

Ensimmäisen kauden lopussa saatiin esimakua siitä, mitä tapahtuu, kun androidit alkavat koneoppimisen myötä muistamaan, tiedostamaan ja tuntemaan kokemansa vääryydet. Toisella kaudella androidit nousivat kapinaan ihmisiä vastaan, kun tekoäly kehittyi edelleen. Kausi jätti paljon arvailujen varaan ja turhautti kikkailullaan, sillä siinä hypittiin surutta eri aikakausien ja paikkojen välillä.

Lähes kaksi vuotta sitten verilöylyyn päättyneen kauden päätteeksi Dolores pakeni kaukaisella saarella olevasta teemapuistosta Charlotten kloonissa ja nappasi mukaansa myös useiden androidikumppaniensa, kuten Bernardin, suorittimet.

– Oli huikeaa nähdä androidien nousevan valtaan. Isännät edustavat kaikkia, joita sorretaan rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen takia. Tällä hetkellä on erityisen upeaa ja osuvaa, kun naiset ilmentävät tätä metaforaa #metoo-liikkeen kautta. Se alkoi kuvatessamme sarjan toista kautta, jonka teemoja olivat tiliteko ja kapina. Työmme sai painoarvoa ja vastakaikua liikkeen ansiosta, Wood kertoo Muropaketille Beverly Hillsissä.

Dolores ja Caleb yhdistävät voimansa

Vahvasta naisnäkökulmasta ovat vastuussa legendaarisen ohjaajan Christopher Nolanin veli Jonathan Nolan (Memento, Yön Ritari, Interstellar) ja Lisa Joy, jotka ovat luoneet sarjan ja toimivat sen vastaavina tuottajina. Kolmas kausi edustaa uutta alkua niin hahmoille, tarinalle kuin sarjan visuaaliselle ilmeelle.

– Tavoitteena oli aina polttaa poroksi luomamme upeat maailmat ja aloittaa alusta. Sarjan tapahtumat heijastelevat sarjan tekemistä siinä mielessä, että emme saa takertua mihinkään kauniiseen emmekä hukata itseämme menestyksen huumassa. Suunnitelmissa oli alusta lähtien se, että isännät tuhoavat maailmansa ja pakenevat sieltä. Doloresin päämääränä on löytää tie reaalimaailmaan ja kohdata ihmiset, jotka kohtelivat häntä kaltoin, Joy kertoo puhelimessa.

Uudella kaudella, joka on vain kahdeksan jakson mittainen, Westworld-nimi viittaa teemapuiston sijaan läntiseen maailmaan. Tarina on melko lineaarinen sarjan kunnianhimoisista tavoitteista tinkimättä. Katsojalta vaaditaan edelleen paljon.

Tapahtumat sijoittuvat pääosin automatisoituun Los Angelesiin, jossa Dolores hakee revanssia film noir -elokuvien kohtalokkana femme fatale -hahmona. Hänen päämääränsä näyttäisi liittyvän Incite-yritykseen, joka lupaa pystyvänsä ratkaisemaan maailman suurimmat ongelmat. Lupauksiin on syytä suhtautua ennakkoluuloisesti, etenkin sen jälkeen, kun pahiksen ilmentymä Serac (Vincent Cassell) ilmestyy ruutuun.

Dolores yrittää onkia sisäpiiritietoa yrityksesestä viettelemällä sen palveluksessa olevan Liamin (John Gallagher Jr.). Mutkien kautta hän tapaa myös rakennustyömies Calebin, jota esittää uutena näyttelijänä sarjaan tullut Aaron Paul (Breaking Bad).

– Caleb laittaa henkensä likoon auttaakseen täysin tuntematonta henkilöä. Dolores on selvästi hyvin hämmentynyt tällaisesta epäitsekkäästä toiminnasta, Paul kuvailee hahmojen tapaamista.

Dolores tekee puolestaan lähtemättömän vaikutuksen Calebiin, joka pysyy juuri ja juuri kiinni leivän syrjässä. Hän tekee kuutamokeikkaa raksahommien lisäksi, joissa hänen työkaverinaan on alkeellinen robotti. Dolores pystyy samastumaan oravanpyörässä juoksevaan Calebiin, jonka kohtalo on ennalta määrätty.

– Aaronin hahmo haastaa Doloresin käsityksen ihmisyyden todellisesta luonteesta. Caleb edustaa sitä ihmisryhmää, jolla ei olisi varaa ostaa lippua Westworldiin, kuvailee Nolan.

Aivan kuten teemapuiston isännät, lähitulevaisuudessa elävät ihmiset suorittavat päivästä toiseen samoja tehtäviä, joita vallanpitäjät ovat ohjelmoineet heidät tekemään. Calebin  kaltaisille syrjäytyneille ei näytä olevan paikkaa tässä yhden prosentin hallitsemassa maailmassa. Kuten Caleb toteaa, “He tekivät maailmasta pelin, mutta manipuloivat sitä ollaaksen varmoja voitosta.”

Datan väärinkäytön seuraukset

Westworldin ydinteemoja ovat edelleen robotiikka, tekoälyn kehittyminen, ihmisen fyysiset ja älylliset rajoitteet sekä yritysten ahneus. Niihin nivoutuu monia filosofisia, sosiologisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä liittyen vapaaseen tahtoon, todellisuuden käsitteeseen, tietoisuuteen ja algoritmien määräämään determinismiin.

Nolan ja Joy ovat huolestuneita etenkin datan keräämisestä ja sen valjastamisesta ihmisten ohjaamiseksi haluttuun suuntaan.

– Se on vahvasti nykyaikaa. Meillä on laitteita, jotka kuuntelevat meitä jatkuvasti. Sosiaalinen media tietää jokaisen liikkeemme ja lähettää tiedot muille. Sovellukset tietävät, ketä kavereihimme kuuluu ja mitä teemme heidän kanssaan. Jopa silloin tällöin teknologiaa käyttävästä henkilöstä saa hyvin tarkan kuvan muilta kerättyjen tietojen avulla, Joy muistuttaa.

Nolan pitää tilannetta huolestuttavana ja peruuttamattomana.

– Datassa on kyse omaisuudesta, jonka olemme antaneet pois ja jota emme enää kontrolloi. Sarjan taustatarinassa visioimme, että laki yksityisyydensuojasta tullaan säätämään jossain vaiheessa, mutta se on liian myöhäistä meitä ja seuraavaa sukupolvea ajatellen. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta saada takaisin sosiaaliseen mediaan vapaasti antamiamme tietoja tai selvittää, mihin tarkoituksiin mikäkin yritys niitä käyttää.

Tästä on saatu jo esimakua Cambridge Analytica -skandaalissa, jonka koko laajuus selvisi vuonna 2018. Yritys haali luvatta Facebook-käyttäjien tietoja, joiden pohjalta se pystyi suoltamaan kohdennettua mainontaa ja valeuuutisia sosiaalisessa mediassa eri toimijoiden palkkaamana. Samankaltaiset firmat ostavat edelleen dataa ja myyvät sitä eniten tarjoaville eli niille, jotka haluavat vaikuttaa ja muokata etenkin poliittisia näkemyksiä saadakseen oman ehdokkaansa valituksi niin presidentin- kuin muissakin vaaleissa ympäri maailmaa.

Nolan ei kainostele kertoessaan mielipiteensä asiasta.

It´s a fucking disaster! Propagandaa tulee kaikilta tahoilta, eikä sen vaikutusta voi kiistää.

Westworldin kolmannelle kaudelle palaavat myös:

  • Maeve, joka on saanut kyvyn hallita muita isäntiä ajatuksen voimalla, on edelleen teemapuistossa, johon kuuluu muitakin kuin aiemmilla kausilla nähtyjä maailmoja. Hän on nyt natsien miehittämässä Italiassa, josta hänen pitää löytää tie ulos Hectorin (Rodrigo Santoro) kanssa.
  • Charlotte tai kuka hänen nahoissaan asuukaan, yrittää koota palasia yhteen, pitää Delos toiminnassa verilöylyn jäljiltä ja saada firman rahoittajat rauhoittumaan.
  • Mustiin pukeutunut mies (Ed Harris) on edelleen kuvioissa, mutta onko hän kopio aiemmasta versiostaan vai jotain muuta, on vielä epäselvää.
  • Koska kyse on sarjasta, jossa hahmot kuolevat ja heräävät henkiin digitaalisina varakopioina,  eikä koskaan ole aivan varmaa kuka on kuka, edes Dr. Fordin (Anthony Hopkins) palaaminen elävien kirjoihin ei olisi yllätys.

Westworldin kaksi ensimmäistä tuotantokautta saivat yhteensä 42 Emmy-ehdokkuutta. Sarjan 2. kausi keräsi 20 ehdokkuutta ja korjasi voittopotin kolmessa kategoriassa, joihin kuuluu Thandie Newtonin pokkaama pysti parhaasta naissivuosasta draamasarjassa.

Westworldin 3. kausi HBO Nordicilla maanantaina 16.3.2020.