Uusimmat

Yksin kotona -tähti ryyppäsi koko illan Donald Trumpin piikkiin elokuvaa tehdessä: “Lasku taisi olla 7000 dollaria”

Joe Pesci ja Daniel Stern elokuvassa Yksin kotona 2 (Home Alone 2: Lost in New York) / Kuvakaappaus elokuvan trailerista

29.05.2024 13:15 Muropaketin toimitus

Daniel Stern esitti Yksin kotona -elokuvissa varsin huono-onnista rikollista.

Marv-nimistä rikollista Yksin kotona -komedioissa esittänyt Daniel Stern muistelee noiden hittielokuvien kuvauksia Good Morning Britain -ohjelman haastattelussa, uutisoi Yahoo.

Haastattelussa Stern myös paljastaa, että he ryyppäsivät Donald Trumpin laskuun toista elokuvaa tehdessä. Yksin kotona 2 -elokuvaa kuvattiin Trumpin omistamassa Plaza Hotelissa ja Trump myös itse tekee elokuvassa cameo-roolin.

“Istuimme eräänä iltana hotellin baarissa muiden tekijöiden kanssa ja Mr. Trump käveli ohitsemme. Hän osoitti meitä, kertoi arvostavansa ja sanoi, että talo tarjoaa juomat. Joten ostimme juomia koko baarille, koko yön ajan. Teimme aika mukavan kokoisen laskun. Stunttini Liam arveli, että lasku oli noin 7000 dollaria”, Stern kertoo.

Stern on julkaissut kokemuksistaan Yksin kotona -elokuvissa myös elämäkerran nimeltä Home And Alone.