Uusimmat

Gemini Man -kohtausnäyte: vanha Will Smith ja nuori Will Smith pieksevät toisiaan kaahatessaan moottoripyörillä

24.09.2019 09:44 Muropaketin toimitus

Ang Leen ohjaama Gemini Man -toimintatrilleri nähdään lokakuussa.

Ensireaktiot Ang Leen ohjaamaan Gemini Man -toimintrilleriin ovat olleet lähinnä positiivisia. Kunnon arvioita ei saa vielä julkaista, mutta lyhyet Twitter-kommentit leffan jo nähneiltä toimittajilta ja kriitikoilta kehuvat erityisesti sen erikoistehosteita.

Nyt Paramount Pictures on julkaissut leffasta uuden kohtausnäytteen, jossa Henry Brogen (Will Smith) ja Junior (Will Smith) kaahaavat moottoripyörillä ja ottavat yhteen.

Lee on kuvannut elokuvan poikkeuksellisella 120 fps -kuvataajuudella, jonka on kerrottu näyttävän mahtavalta erityisesti 3D:nä.

Gemini Man saa ensi-iltansa Suomessa 11. lokakuuta.

Elokuvan virallinen synopsis kertoo:

”Will Smith tähdittää kaksoisroolissa elokuvakerronnan rajoja rikkovaa toimintatrilleriä Gemini Man, jossa huippuluokan salamurhaaja Henry Brogan joutuu itse takaa-ajon kohteeksi. Hänen kintereillään on mystinen nuori agentti, jolla vaikuttaa olevan kyky ennustaa hänen jokainen liikkeensä. Elokuvan on ohjannut Oscar-palkittu Ang Lee ja tuottanut Jerry Bruckheimer, David Ellison, Dana Goldberg ja Don Granger. Muissa rooleissa nähdään Mary Elizabeth Winstead, Clive Owen ja Benedict Wong.”