Haastattelu: Krista Kosonen, Suden vuosi -elokuvan tähti

Krista Kosonen on perjantaina ensi-iltansa saavan Suden vuoden valovoimainen uusi tähti. Näyttelijä kertoi Kaistalle, miksi hän halusi roolin, miten elokuvan tekeminen eroaa teatterista ja miksi on mukavaa tehdä töitä hyvien näyttelijöiden kanssa.

Krista Kosonen tapasi ohjaaja Olli Saarelan ensimmäistä kertaa Jadesoturin kuvausten aikana Tallinnassa. Heillä oli huoneet samassa hotellissa, ja molemmat päätyivät samaan aamiaispöytään. Keskustelu ajautui yhteisen nyrkkeilyharrastuksen kautta elokuviin ja sitä kautta Suden vuosi -elokuvaan.
”Kotiin tultuani luin kirjan ja aloin unelmoida Sarin roolista. Se oli mahtava naisrooli”, Kosonen kertoo.

Suden vuoden Sari on älykäs nuori nainen, joka ymmärtää opettajansa, dosentti Mikko Gromanin erikoisalaa kenties paremmin kuin mies itse. He rakastuvat toisiinsa ympäristön paineista ja olettamuksista huolimatta, mikä ei johda pelkästään onnellisiin tilanteisiin.
Koekuvaukset alkoivat jouluna 2005 ja valinta varmistui vasta seuraavan vuoden huhtikuussa.
”Odottaminen jännitti kauheasti. Mä halusin roolin ihan hirveästi. Naisroolit ovat usein yksiulotteisia, vain täydentävät miesten roolia.”
Kosonen kertoo, että kirjan luettuaan hänen oli helppo samaistua Sarin hahmoon.
”Oli huvittavaa, kun äitini luki kirjan ja soitti sen jälkeen minulle sanoakseen, että tämä on ihan kuin sinä.”

Neljättä vuotta Teatterikorkeakoulussa opiskeleva Kosonen ei säästele kehujaan, mitä tulee ohjaajaan ja kanssanäyttelijäänsä.
”Olli on ohjaajana sellainen, että sen kanssa on helppo puhua, ja ymmärsin nopeasti, mitä hän halusi. Hän vaati paljon, mutta kun ymmärsin, mitä se oli, se oli hedelmällistä”, hän sanoo.
Näyttelijä ja ohjaaja puhuivat paljon ennen kuvausten alkamista, mikä auttoi yhteisen kielen etsimisessä.
”Kommunikointi saattoi olla sellaista, että Olli huusi ”Poikki! Krista hei, nyt––” ja minä ”Joo, tiedän”. Että hänen ei tarvinnut edes sanoa, vaan tiesin, mitä hän halusi. Se oli mahtavaa.”
”Kari [Heiskanen, Mikko Gromanin esittäjä] puolestaan on niin loistava näyttelijä, että hän tavallaan teki puolet minunkin työstäni. Tarvitsi vain olla ja reagoida”, Kosonen kertoo.

Suden vuosi on Kososen toinen pitkä elokuva. Sen ensimmäisen eli Jadesoturin aikaan hän oli omien sanojensa mukaan ”koko ajan monttu auki” elokuvan tekemisen prosessista.
”Ennen kuin olin työskennellyt elokuvissa, kuvittelin sen olevan paljon helpompaa kuin teatterissa. Ja tavallaan se onkin”, hän pohtii.
Suurin ero on Kososen mukaan siinä, että kameran edessä näyttelemisen volyymiä pitää vääntää pienemmälle. Se vaatii luottamusta omiin vaistoihin ja tunteisiin sekä ohjaajaan, joka viime kädessä vastaa leikkaajan kanssa siitä, millainen kuva näyttelijästä katsojille oikein välittyy.
”Olli sanoi minulle, että ”Nyt Krista pyyhi se suuri näyttämö naamaltasi.” Silmistä näkyy paljon, ilmettä muuttamatta voi kertoa paljon. Ajatus näkyy. Ei voi ajatella ruokaa, kun pitäisi ajatella seksiä”, Kosonen nauraa.

Vaikka hän ei pystykään katselemaan lopputulosta ilman, että kiinnittäisi huomionsa yksityiskohtiin tai vaikka kuvauspäivän tunnelmiin, on hän ylpeä suorituksestaan.
”Se ei poista sitä, ettenkö olisi myös kriittinen sitä kohtaan. Sitä huomaa vaikka, että on aina sama herkistelyilme. Maneereiden huomaaminen onkin todella tärkeää näyttelijälle”, Kosonen kertoo.
Hän on tietoinen siitä, että on näyttelijänä kokematon ja uransa alkuvaiheessa.
”Näyttelijänä ei voi koskaan olla valmis”, Kosonen muistuttaa.
Koekuvausten päättymisen odottelusta hermostuminen ei ollut suinkaan poikkeustapaus, sillä hän kertoo jännittävänsä aina.
”Mutta se kääntyy aina voitoksi. Olen mennyt täysin lukkoon vain kerran. Yleensä siitä seuraa se, että minulla ei ole vaikeuksia olla huono, kokeilla ja heittäytyä mukaan. On helppo unohtaa itsensä ja se, miltä vaikuttaa.”

Elokuvassa Kososen esittämällä Sarilla on epilepsia. Kosonen teki paljon työtä, jotta oireyhtymää ja sen kanssa elämistä kuvattaisiin valokankaalla oikein. Helsingin epilepsialiiton asiantuntijan lisäksi hän kysyi asiasta romaanin kirjoittaneelta Virpi Hämeen-Anttilalta. Kososta kiinnosti tietää, kuinka kirjailija oli päässyt niin koskettavasti Sarin pään sisään. Vastaus oli yksinkertainen.
”Hän sanoi käyttäneensä omia kokemuksiaan, ja, koska hän on kirjailija, kuvitellut loput. Se oli minulle sellainen hetki, että aivan – olen näyttelijä, minun on pakko kuvitella. Kaiken valmistautumisen jälkeenkin on vain pakko heittäytyä ja luottaa itseensä.”