Haastattelu: Näkemiin Hollywood – John Woo palasi Kiinaan
Kaksikymmentä vuotta sitten asiasta ei ollut epäilystäkään. Hongkongilainen John Woo oli toimintaelokuvan ehdoton kuningas. Ohjaajan oma tyyli tunnettiin pian kaikkialla maailmassa, eikä aikaakaan, kun Woo lähti Hollywoodiin.
Hongkongissa oli syntynyt puolentusinaa rikostarinaa, joissa toistuivat ystävyyden, petturuuden ja lunastuksen teemat. Suurimmaksi John Woo -klassikoksi mielletään The Killer, jossa poliisi ja syyllisyydentuntoinen palkkamurhaaja ovat kolikon kaksi puolta. Kovin tykitys oli Hard Boiled, jonka toinen puolisko on melkein yhtäjaksoista toimintaa sairaalassa, jonne rikollisjengi on vetäytynyt. Pääosaa esitti yleensä Chow Yun-fat, usein pistooli kummassakin kädessään.
Hollywoodin dollarikoneistossa Woon ruuti kastui hieman. Face/Offia voi kaikessa hulluudessaan pitää eräänlaisena mestariteoksena, mutta Windtalkersin sotadraama ei oikein vetänyt ja sinänsä rahallisesti menestyksekäs Mission: Impossible 2 on sarjan heikoin kokonaisuus. Broken Arrowia harva jaksaa muistaa. Hollywood-systeemi ei antanut Woolle kovin vapaita käsiä. Ehkä osin siksi hän on palannut Kiinaan.
”Kiinassa minulla on täysi kontrolli elokuvistani”, Woo toteaa.
”Tuli selväksi, etten saa kovin hyviä käsikirjoituksia Hollywoodissa. Aina vain actionia, enkä pitänyt useimmista sen lajityypin kässäreistä, mitä tarjottiin. Kuutenatoista Hollywood-vuotenani opin kuitenkin paljon. Haluan viedä oppia nyt eteenpäin Kiinassa.”
Siihen on hyvät mahdollisuudet. Kiinan elokuvatuotanto on valtavassa kasvussa, eikä sensuuri ole enää sellainen ongelma kuin vielä muutama vuosi sitten. Kommunistihallintokin on ymmärtänyt, että elokuva on paitsi hyvä bisnes, myös osoitus siitä, että maassa on vireää kulttuurielämää.
Woon paluuelokuva oli kaksiosainen Red Cliffin taistelu, jota on Euroopassa levitetty yhdeksi elokuvaksi tiivistettynä versiona. Se on nähty taannoin Suomen televisiossakin.
”Kiinan nuoret elokuvantekijät haluavat oppia Hollywood-tyylistä, suureellista tekemistä. Siksi palasin ohjaamaan ja tuottamaan Red Cliffin. Halusin näyttää, että Kiinassa on lahjakkuuksia ja taitajia tällaiseen elokuvantekoon. Se oli suuri tehtäväni.”
Uusi Reign of Assassins on Woon tuottama elokuva ja hänet on merkitty myös toiseksi ohjaajaksi. Historiallisen seikkailun pääosassa on Michelle Yeoh, muun muassa Bond-seikkailusta Huominen ei koskaan kuole ja kungfu-eepoksesta Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme tunnettu malesialaissyntyinen tähti.
Miekka-action ei ole koskaan ollut Woon omaa alaa, eikä hänen panoksensa elokuvaan liene kovin suuri.
”Eniten olin innoissani leikkausvaiheessa. Yleensä leikkaan itse, ja tunteella. Hollywoodissa harvoin pääsin itse tekemään leikkausta.”
Äärimmäisen tarkka leikkaaminen oli yksi niistä piirteistä, jotka tekivät Woon 1980-luvun läpimurroista, A Better Tomorrow -sarjan kahdesta ensimmäisestä elokuvasta niin poikkeuksellisia. Toimintajaksojen rytmi vei mukanaan.
”Kun ajattelen ase-actionia, minun täytyy päästä vireeseen. Mikä on kohtauksen viesti? Tuntee täytyy välittyä. Jonkun kolarin kuvaaminen on yksinkertaisempaa. Silloin kerroin vain ryhmälle, kuinka voimakasta vaikutusta haetaan.”
”Action-jakson kuvaan vaiston varassa. Kerron etukäteen, että tarvitaan 15 stunt-miestä ja 30 statistia. Kuvaamme kolme päivää, eikä alussa kukaan tiedä, millainen jaksosta tulee. Kun kuvauspäivä koittaa, kuljen lavasteden läpi stunt-ohjaajan kanssa ja samastun päähenkilöön. Näyttelen roolin itse ja mietin, mitä teen sankarina: okei tuossa on kaksi tyyppiä, käännyn ja ammun, oikealta puoleltani hyökätään, astun tuolille, hyppään ilmaan ja ammun kahdella aseella… Testaan itse, miltä se tuntuu, ja jos näyttelijästä sama tuntuu hyvältä, kuvaamme.”
Rytmi tarkentuu leikkauspöydällä.
”Tanssin näyttelijöideni kanssa”, Woo kuvailee.
”Ruumiin liikkeet ovat kauniita.”
Yksi Woon tavaramerkeistä olivat hidastukset, kun sankari ampuu tai luodit osuvat ja veri purskahtelee.
”Olen romantikko, haluan käyttää romanttisia keinoja. Ruumin liike on kauneimmillaan hidastettuna. Se on kuin musikaalin tanssijaksosta.”
”Käytän paljon keinoja, joita omaksuin oppi-isältäni, kungfu-elokuvien ohjaajalta Chang Chehiltä ja ulkomaisilta esikuviltani, Sam Peckinpahilta, Akira Kurosawalta ja Sergio Leonelta. Ai niin, onhan Martin Scorsesellakin usein hidastuksia, joita olen ihaillut – ne ovat yllättäviä hetkiä. Esimerkiksi kun joku sytyttää sikarin, tai jokin merkitsevä katse.”
Voisiko Woo vielä palata siihen, mistä nimi tunnetaan, tuohon hänen juuri kuvailemaansa balettimaisesti koreografioituun ja hurmoksellisen veriseen ase-actioniin?
”Haluaisin tehdä todella hyvän kiinalaisen poliisielokuvan”, Woo paljastaa.
”Monet tekevät nyt historiallisia juttuja, mutta modernille tarinalle olisi kysyntää. Minulla olisi erittäin hyvä tarinakin mielessä.”
”On minulla Hollywoodissakin useita projekteja tekeillä”, Woo sanoo.
Hän aikoo ainakin tuottaa, ehkä myös ohjata.
”Jos ohjaan Yhdysvalloissa, teen sen aiempaa pienemmällä budjetilla.”
Syynä on halu säilyttää tuotannon ohjakset omissa käsissä.
”Ehkä teen MelvillenAjojahdin uusintaversion”, Woo miettii.
Se on ollut suunnitteilla jo Woon Hollywoodiin siirtymisesta asti. Ajojahtia on myös pidetty monien Woon Hongkong-kauden elokuvien, etenkin The Killerin selkeänä innoittajana. Varsinaiset paukut ovat kuitenkin Kiinassa. Ehkä toisen maailmansodan tapahtumia käsittelevä jättituotanto The Flying Tigers saadaan pian käyntiin.
”Se on kertomus joukosta amerikkalaisia vapaaehtoisia Kiinan ilmavoimissa. Luomme monia todellisia ilmataisteluja uudelleen, joten budjetti on iso ja siihen tarvitaan runsaasti tietokonetehosteita, ja tietysti myös oikeita sen ajan lentokoneita.”
Jos ja kun elokuva tehdään, se on taattua Woota, ohjaaja vakuuttaa:
”The Flying Tigers on tarina ystävyydestä ja rohkeudesta.”
Viimeinen kysymys. Jos joutuisit vaihtamaan kasvosi – jos olisi siis aivan pakko – Face/Offin tyyliin, kenen kasvot haluaisit?
Woo miettii vain hetken.
”Jeesuksen.”
Ohjaaja on aina painottanut olevansa kristitty – sillä tavalla kuin Hongkongin slummissa kasvanut poika on uskonnon omaksunut. Väkivaltaisuudestaan huolimatta hänen elokuvansa ovat täynnä rakkauden ja välittämisen teemoja, eikä hän yleensä suostu näkemään tarinoidensa kelmejäkään pelkästään yksiselitteisen pahoina. Jeesus ei ole siis lainkaan outo valinta.
”Hänen kasvoistaan näkee, että hän todella välittää maailmasta. Niistä heijastuvat rauhallisuus, lämpö ja rakkaus.”
Teksti: Kalle Kinnunen
