Uusimmat

Hellboyn luoja Mike Mignola uudesta elokuvasta: ”Oho, me tehdäänkin tämä jo huomenna”

10.01.2018 21:00 Muropaketin toimitus

Hellboyn uusi elokuva julkaistaan näillä näkymin vuoden päästä. Nimiroolissa nähdään Stranger Things -tv-sarjasta tuttu David Harbour.

Hellboyn uusi elokuva tuntuu olleen suunnitteilla ikuisuuden ajan. Kahden Guillermo del Toron ohjaaman ja Ron Perlmanin tähdittämän elokuvan (Hellboy vuonna 2004 ja Hellboy II: The Golden Army 2008) jälkeen Mike Mignola on palannut luomansa hahmon pariin, ja uusi elokuva saa näillä näkymin ensi-iltansa tammikuussa 2019.

Enää ohjaksissa ei kuitenkaan ole del Toro eikä nimiroolissa Perlman. Uuden elokuvan pääosassa nähdään Stranger Things -tv-sarjasta tuttu David Harbour ja ohjaajaksi on IMDb:n mukaan kiinnitetty Neil Marshall.

Multiversity Comicsin pitkässä haastattelussa Mignola avaa Hellboyn tuotantoprosessia ja sitä, kuinka yli kolme vuotta suunnitteilla olleen, uuden elokuvan suhteen päädyttiin tekemään siitä lopulta uudelleenkäynnistys:

”Se on aika erikoinen tapaus, koska jossain vaiheessa toin mukaan Chrisin [Golden], sillä vakikirjoittajamme tavallaan kiersi kehää, joten Chris ja minä päätimme kokeilla. En halua kirjoittaa tätä, mutta Chris ja minä toimitaan todella hyvin yhdessä ja puhuimme paljon puhelimessa ja hän sitten kirjoitti kaiken ylös, ja sitten pallottelimme yksityiskohtia edestakaisin. Eli Chris oli mukana vähän aikaa, sitten hänellä oli muita juttuja mitä hänen piti tehdä, joten se meni toiselle kirjoittajalle ja sitten vielä yksi kirjoittaja tuli mukaan, ja luulin jo ettei se valmistu koskaan. Se oli lähes valmis, kun Chris ja minä työstimme sitä ja kaikki olivat että ’Yes! Nyt! Olemme tosi iloisia. Se on mahtava. Tämän me haluamme tehdä’, ja sitten yllättäen: ’Miksi emme sittenkin tekisi uudelleenkäynnistystä?’”

Tämän jälkeen tilanne kehittyikin nopeasti. Mignola jatkaa:

”Sen jälkeen, kun oli päätetty, että siitä tulisi reboot, ensin ajattelimme että otamme vain pois ne kohdat, jotka koskevat del Toron juttuja. Mutta kun ryhtyy siihen, koko homma alkaa hajota käsiin, ja sitten sitä kasaa asiat yhteen eri tavalla, ja minusta tuntui ettei se lopu koskaan. Sitten kun Millennium Films päätti, että he tekisivät elokuvan, siirryttiin yllättäen ’Tämä ei ikinä tule tapahtumaan’ -tilanteesta ’Oho, me tehdäänkin tämä huomenna’ -tilanteeseen.”

Koko haastattelu on luettavissa (englanniksi) Multiversity Comicsin sivuilta.