Uusimmat

James Cameron ei hötkyile – Avatar 2:n ensi-ilta siirtyy jälleen

22.01.2016 11:07 Muropaketin toimitus

Leffa tulee teattereihin aikaisintaan kesällä 2018.

Ohjaaja-käsikirjoittaja James Cameron ei pidä magnum opuksensa kanssa kiirettä.

Avatarin jatko-osaa on ehditty lupailla tähän mennessä vuosille 2013, 2014, 2015 ja 2016. Viimeisimmän tiedon mukaan ensi-illan piti olla joulukuussa 2017, mutta tämäkään ei pidä paikkaansa.

Cameron ei hötkyillyt ensimmäisenkään elokuvan kanssa. Hän kertoi hankkeesta jo vuonna 1996, mutta sen aikainen tekniikka ei mahdollistanut avaruusmurffien toteuttamista hänen haluamallaan tavalla. Elokuva ilmestyi vasta vuonna 2009.

Ohjaaja haluaa tehdä myös kolmesta Avatar-jatko-osasta jotain ennennäkemätöntä. Eilisen Star Wars -uutisen jälkeen on selvää, ettei 20th Century Fox lähde haastamaan Disneytä joulumarkkinoille, vaan Avatar 2 nähdään teattereissa aikaisintaan kesällä 2018.

Sam Worthington ja Zoe Saldana ovat mukana jatko-osassa, kuten ehkä myös Sigourney Weaver.

Avatar

Lähde: The Wrap