Uusimmat

Jurassic Park 4:lle löytyi yllätysohjaaja

15.03.2013 08:19 Muropaketin toimitus

Jurassic Park 4

Jurassic Parkin neljättä osaa on suunniteltu vuosikausia, mutta vihdoinkin näyttää siltä, että elokuva oikeasti toteutuu. Ensi-illan ajankohdaksi ilmoitettiin taannoin kesä 2014 ja nyt dinoseikkailulla on myös ohjaaja.

Jurassic Park 4:n ohjaa Colin Trevorrow. Nimi ei varmaankaan ole monellekaan suomalaiselle tuttu, eikä ohjaaja vielä olekaan lyönyt itseään kunnolla läpi. Trevorrow’n ainoa pitkä elokuva on viime vuonna ilmestynyt Safety Not Guranteed, joka yhdisteli romanttista komediaa ja aikamatkailua.

Safety Not Guranteed sai pääsääntöisesti hyvän vastaanoton, mutta Suomen levitykseen se ei päässyt. Esikoiselokuvansa lisäksi Colin Trevorrow on ohjannut mm. dokumentin Reality Show sekä tv-elokuvan Gary: Under Crisis.

Jurassic Park 4:n tuottajina toimivat Frank Marshall, Patrick Crowley ja Steven Spielberg. Käsikirjoitus on Apinoiden planeetan synnystä tuttujen Rick Jaffan ja Amanda Silverin käsialaa. Elokuva kuvataan 3D:na.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider