Martin Scorsesen Silence-elokuvan traileri julkaistiin kuukausi ennen ensi-iltaa

23.11.2016 06:57 | Tatu Junni | 1588

Silence

Martin Scorsesen ohjaamasta Silencesta on vihdoinkin julkaistu traileri. Ja oli jo aikakin, sillä elokuvan ensi-iltaan on aikaa enää kuukausi.

Jouluna USA:ssa julkaistava ja tammikuussa laajempaan levitykseen pääsevä Silence perustuu japanilaisen Shûsaku Endôn saman nimiseen romaanin. Se kertoo kahdesta 1600-luvulla eläneestä jesuiittapapista, jotka kohtaavat väkivaltaa ja vainoa matkatessaan Japaniin löytääkseen oppi-isänsä ja levittääkseen kristinuskon sanomaa.

Tarinan keskeisiä henkilöitä esittävät Liam Neeson, Andrew Garfield ja Adam Driver.

Suomeen Silence saapuu 17. helmikuuta. Trailerin lisäksi Martin Scorsesen elokuvasta on julkaistu myös juliste ja muutama kuva.

silence-2

silence-3

silence-juliste