UUSIMMAT

Matrix 4 on jo näytetty koeyleisöille – Keanu Reevesin elokuvaa on kuvailtu “oudoksi ja yllättävän hauskaksi”

18.06.2021 09:55 | Muropaketin toimitus

Neljäs Matrix-elokuva nähdään joulukuussa.

Vaikka neljännen Matrix-elokuvan testinäytöksessä nähnyt Twitter-käyttäjä David Manning ei spoilaakaan leffan juonikuvioita, niin silti hän kaivaa verta nenästään twiittaamalla siitä julkisesti. Warner Bros. tuskin katsoo kovin hyvällä esimerkiksi sitä, että Manning kertoo leffan (työ?)nimen olevan The Matrix: Resurrections.

Oudoksi ja yllättävän hauskaksi elokuvaa kuvailevat twiitit myös periaatteessa kertovat sen olevan kahden edellisen jatko-osan kaltainen.

Neljännen Matrixin on ohjannut Lana Wachowski. Hän vastaa myös sen käsikirjoituksesta yhdessä David Mitchellin ja Aleksandar Hemonin kanssa. Aiemmista elokuvista tuttuihin rooleihinsa palaavat Keanu Reeves, Carrie-Anne Moss, Jada Pinkett Smith, Lambert Wilson ja Daniel Bernhardt.

Neljäs Matrix-elokuva saa ensi-iltansa Yhdysvalloissa sekä teattereissa että HBO Max -palvelussa 22. joulukuuta. Suomen valkokankaille se saapunee samaan aikaan, jos pandemia vain sallii.