Uusimmat

Quentin Tarantino paljasti: ”Django oli aluksi mukana The Hateful Eightin tarinassa”

14.12.2015 09:25 Tatu Junni

Quentin Tarantinon seuraava elokuva on tammikuussa ensi-iltansa saava The Hateful Eight.

Kurt Russellin ja Samuel L. Jacksonin tähdittämä elokuva sijoittuu ”villiin länteen”, aivan kuten kolmen vuoden takainen Django Unchainedkin.

Itse asiassa The Hateful Eightin piti alkujaan olla Django Unchainedin jatko-osa, Quentin Tarantino on paljastanut.

”Tehtyäni Djangon tiesin etten halua tehdä sille elokuvajatko-osaa tai muuta vastaavaa, mutta nautin ajatuksesta Django-kirjoista, joissa olisi voitu kertoa Djangon myöhemmistä vaiheista tai Djangon ja Schultzin seikkailuista. En ollut kirjoittanut romaania ennen, mutta ajattelin kokeilla sitä Djangon kanssa. Noihin aikoihin tarinan nimi oli Django in White Hell. [The Hateful Eightin] Major Warrenin [Samuel L. Jackson] tilalla tarinassa oli mukana Django”.

Mikä sitten sai Quentin Tarantinon muuttamaan mielensä ja luopumaan sekä Djangosta että kirjaideasta?

”Tein niin koska tässä tarinassa esitellään niin rujoja hahmoja. Tajusin että koko homman ongelmana on Django. Hänet piti poistaa, koska näiden kahdeksan hahmon parissa ei voi olla Djangon kaltaista moraalista keskihahmoa”.

Lähde: DP/30: The Oral History Of Hollywood

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat