Uusimmat

Rhino ja Vihreä menninkäinen – Ensimmäinen kuva The Amazing Spider-Man 2:n superpahiksista

29.11.2013 09:00 Muropaketin toimitus

Comic Book Movies -sivustolla on julkaistu kuva The Amazing Spider-Man 2:n ensimmäisestä varsinaisesta julisteesta. Valitettavasti otos on sen verran epätarkka, ettei elokuvan hahmoista saa kunnolla selvää.

Oheisessa lakanassa poseeraavat Hämähäkkimiehen ja Elektron lisäksi Rhino sekä Vihreä menninkäinen. Näin ainakin otaksumme. Molemmat supervihulaiset nähdään elokuvassa, mutta ulkoasusta ei ole varmuutta.

Rhino vaikuttaisi päätyvän valkokankaalle Ultimate Spider-Man -sarjakuvista tutussa ”teknomuodossaan”, mutta Vihreä menninkäinen on mystisempi tapaus. Oheisen kuvan yksityiskohta viittaa siihen, että kyseessä on Stan Leen ja Steve Ditkon sarjakuville uskollinen perinteinen versio, ei Ultimate-sarjisten hirviö-örkki, kuten pitkään luultiin.

Klikkaa oheinen kuva suuremmaksi ja tee omat johtopäätöksesi. Lisätietoa aiheesta saadaan varmasti ensi viikolla, kun The Amazing Spider-Man 2:n ensimmäinen traileri julkaistaan 5. joulukuuta.

The Amazing Spider-Man 2

The Amazing Spider-Man 2

Elokuvateattereihin The Amazing Spider-Man 2 saapuu huhtikuussa 2014. Elokuvan pääosissa nähdään Andrew Garfield, Emma Stone, Jamie Foxx, Dane DeHaan, Paul Giamatti ja Chris Cooper.

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o The Amazing Spider-Manin vaihtoehtoiset asut julki – Hämis olisi voinut näyttää melko oudolta 28.11.2013
o The Amazing Spider-Man 2:n ensimmäinen traileri on jo melkein täällä 26.11.2013
o Uusia kuvia The Amazing Spider-Man 2:sta: tällä kertaa luvassa sarjakuville uskollinen Hämis? 11.11.2013
o Äänestys: X-Men, Ninja Turtles, Spider-Man, Sin City… Mitä vuoden 2014 sarjakuvaleffaa odotat eniten? 30.10.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Comic Book Movie