Uusimmat

Ruben Fleischerin tulevaan The Ganster Squad -elokuvaan Giovanni Ribisi, Sean Penn myös mukana

07.07.2011 15:00 Muropaketin toimitus

Giovanni Ribisi

Zombielandista tuttu ohjaaja työstää 40-luvun Los Angelesista kertovaa elokuvaa The Gangster Squad, jota tähdittää Sean Penn. Ribisille arvellaan pomminörtin roolia.

Elokuva perustuu Paul Liebermanin kirjoittamaan artikkelisarjaan, joka käsittelee Los Angelesin poliisin suhmurointia paikallisen mafian kanssa 1940-luvulla. Ganster Squad oli LAPD:n järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan perustettu erikoisjoukko, jonka ykkösvihollinen oli mafiapamppu Mickey Cohen.

Sean Penn on jo aiemmin kiinnitetty pahiksen rooliin. Pennin ja Ribisin lisäksi elokuvassa nähdään muun muassa Ryan Gosling, Michael Pena ja Josh Brolin. Elokuvan ennakkoarvailuissa sitä on verrattu L.A. confidentaliin ja Training Day:hin, joten kyseessä tuskin on suoraviivainen poliisi jahtaa rosvoa -ralli.

Giovanni Ribisin ura on kovassa nousukiidossa juuri nyt. Hänet muistetaan erityisesti Frendit-sarjasta Phoeben kahjona velipuolena, mutta sittemmin mies on nähty myös suurissa elokuvissa kuten Avatar, Sky Captain and the World of Tomorrow ja joulukuussa ilmestyvässä Rommipäiväkirjassa.

Lähde: Variety, Deadline