UUSIMMAT

Sumuisten vuorten gorilloistakin tunnettu Bond-ohjaaja ja dokumentaristi Michael Apted on kuollut

09.01.2021 17:00 | Muropaketin toimitus

Michael Apted ohjasi muun muassa Sigourney Weaverin tähdittämän elokuvan Sumuisten vuorten gorillat. Ohjaaja oli kuollessaan 79-vuotias.

Vuoden 2021 ensimmäinen viikko on tuonut tullessaan useita suru-uutisia elokuva-alalta. Nyt The Hollywood Reporter uutisoi, että ohjaaja Michael Apted on kuollut. Englannissa vuonna 1941 syntyneen ohjaajan kerrotaan kuolleen 8. tammikuuta Los Angelesissa. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.

Aptedin uran kunnianhimoisin projekti oli dokumenttielokuvien sarja Seven Up, missä hän seurasi ihmisjoukon elämää seitsemän vuoden välein. Viimeiseksi jääneessä, vuonna 2019 julkaistussa dokumentin osassa 63 Up, hänen seurantaryhmänsä oli ehtinyt 63 vuoden ikään.

Apted toimi dokumentaristina, mutta hän ohjasi myös useita muita, monentyyppisiä elokuvia. Näistä keskeisimpiä olivat muun muassa James Bond -seikkailu The World Is Not Enough vuodelta 1999, Sissy Spacekille naispääosa-Oscarin tuonut Kaivosmiehen tytär (Coal Miner’s Daughter, 1980), Jodie Fosterin ja Liam Neesonin tähdittämä Nell (1994) ja tutkija Dian Fosseyn elämästä kertova, Sigourney Weaverin tähdittämä Sumuisten vuorten gorillat (Gorillas in the Mist, 1988).