Uusimmat

Traileri: Gillian Anderson esittää uudessa Netflix-sarjassa rääväsuista seksiterapeuttia

03.01.2019 10:33 Muropaketin toimitus

Sex Education -sarja tulee tarjolle Netflixiin ensi viikon perjantaina.

Netflix on julkaissut ensimmäisen trailerin Sex Education -komediadraamasta, jossa nähdään X-Filesista tuttu Gillian Anderson vähän erilaisessa roolissa. Sarjan päähenkilö on muun muassa Hugo -ja Ender’s Game -elokuvista tutun Asa Butterfieldin esittämä Otis Thompson -niminen teinipoika, joka asuu yhdessä Andersonin näyttelemän äitinsä kanssa. Jean Milburn on seksiterapeutti, jolla ei ole lainkaan filtteriä, vaan hän puhuu seksiin liittyvistä asioista aivan liian avoimesti.

Otis tajuaa voivansa käyttää äidiltään oppimia asioita hyväkseen ja alkaa itse seksiterapeutiksi koulukavereilleen.

Fiktiiviseen Moordalen kaupunkiin sijoittuva sarja on kuvattu kokonaan Walesissa. Andersonin ja Butterfieldin lisäksi mukana ovat muun muassa Ncuti Gatwa, Emma Mackey, Kedar Williams-Stirling ja Aimee-Lou Wood.

Muropaketti ehti katsoa Sex Educationista vasta pari ensimmäistä jaksoa, joiden perusteella sarja vaikutti oikein hauskalta. Kunnon arvio draamakomediasta on luvassa ensi viikolla. Sarja tulee tarjolle Netflixiin perjantaina 11. tammikuuta.