Uusimmat

Yön ritarin tekijät aikovat muokata Teräsmiehestä uskottavan valkokangassankarin

03.10.2012 09:00 Muropaketin toimitus

Man Of Steel

Teräsmies palaa valkokankaalle ensi kesänä Man Of Steel -elokuvan myötä. Supersankariseikkailun ohjaa Zack Snyder, mutta mukana tekijätiimissä ovat myös Yön ritari -miehet David S. Goyer ja Christopher Nolan.

Man Of Steel -elokuvan käsikirjoittaja David S. Goyer on kertonut Rooman Fiction Fest -tapahtumassa tavasta, jolla elokuvantekijät lähestyivät uutta Teräsmiestä.

”Pyrimme Christopher Nolanin kanssa tuomaan Teräsmieheen samanlaista realistista näkökulmaa kuin Batman-trilogiaan. Haluamme tarinoidemme nojaavan todellisuuteen, niin että ne voisivat tapahtua samassa maailmassa kuin missä me elämme. Se ei ole helppoa Teräsmiehen kohdalla, eikä se välttämättä tarkoita, että Man Of Steel on synkkä elokuva”, Goyer selitti.

”Tätä elokuvaa tehdessämme mietimme millaista olisi, jos Teräsmiehen tarina tapahtuisi oikeasti. Kuinka ihmiset suhtautuisivat häneen? Miten Teräsmies vaikuttaisi todelliseen maailmaan? Nautin todella paljon tällaisten ’genretarinoiden’ kirjoittamisesta ilman lapsellisimpia aineksia”.

Kesäkuussa 2013 ensi-iltansa saavan Teräsmies – Man Of Steel -elokuvan pääosissa nähdään Henry Cavill, Russell Crowe, Amy Adams, Diane Lane, Michael Shannon ja Laurence Fishburne.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: BadTaste