Renny Harlinin leffalle murska-arviot, ihmiskunta kännissä 10 000 vuotta, HBO Max lopettaa tiistaina… – 10 uutista, jotka tältä viikolta pitää lukea
DiCaprio käy Enronin kimppuun 14.02.2007 20:49 Blood Diamond -elokuvasta parhaan näyttelijän Oscar-ehdokkuuden napannut Leonardo DiCaprio käy energiayhtiö Enronin skandaalimaisesta tuhosta kertovan elokuvan kimppuun. Hän esittää firmaan palkattua uutta työntekijää, jolle väärinkäytösten k…
Coppola alkaa päästä vauhtiin 13.02.2007 23:13 Pitkän aikaa hiljaiseloa viettänyt Francis Ford Coppola on päässyt siinä määrin elokuvantekemisen makuun, että yksi kokoillan leffa ei miehelle riitä. Youth Without Youth -elokuvaansa viimeistelevä Coppola kertoi taannoin uutistoimisto AP:lle…
The Office -tähdestä tulee Rölli 12.02.2007 17:13 Röllin sydän -animaation englanninkielinen versio Quest for a Heart on lassonnut päänäyttelijänsä. Röllille äänensä antaa Mackenzie Crook, joka hauskuuttaa luihuna Garethina The Office -komediasarjan brittiversiossa. Crook muistetaan myös mer…
Yhdysvaltojen presidentistä Etelä-Afrikan presidentiksi 12.02.2007 16:23 Dennis Haysbert, 24-sarjan presidentti David Palmerina parhaiten tunnettu näyttelijä, on astunut toisen valtionpäämiehen saappaisiin. Eilen Berliinin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saaneessa Goodbye Bafanassa hän esittää nimittäin Nelson Mandel…
Kolmas Toy Story tulee 2009 11.02.2007 20:08 Pixarin voittokulun aloittanut Toy Story -sarja saa toisen jatko-osan vuonna 2009. Varietyn mukaan elokuvaa ei kuitenkaan ohjaa aiemmista osista vastannut John Lasseter, vaan Lee Unkrich, joka oli mukana ohjaamassa Monsterit Oy:tä ja Nemoa et…
William H. Macy ohjaa elokuvan 10.02.2007 14:33 Muun muassa Coen-veljesten palveluksessa ansioitunut ja viimeksi Bobby-elokuvassa nähty William H. Macy ohjaa ensimmäisen kokoillan elokuvansa. Keep Coming Back -leffan pääosissa nähdään Salma Hayek, Steve Buscemi, Mos Def ja ohjaaja itse. El…
Murphy hakee lohtua tyttärensä mielikuvituksesta 09.02.2007 23:37 Dreamgirls-elokuvasta sivuosa-Oscar-ehdokkuuden napannut Eddie Murphyä ollaan kiinnittämässä taas komedian pääosaan. NowhereLand-elokuvassa hän esittää bisnesmiestä, jonka ura menee päin mäntyä, Variety raportoi. Löytääkseen kadonneen itseluo…
Kuningattaren jälkeen jäljitetään ihmisiä 08.02.2007 23:29 The Queen -elokuvan ohjaaja Stephen Frears siirtyy seuraavaksi television puolelle. Hän ohjaa ja tuottaa CBS-kanavan uuden Skip Tracer -sarjan pilottijakson. Sarjan pääosassa nähdään Stephen Dorff (World Trade Center, Blade) etsivänä, joka jä…
Uusin elokuvastudio: MySpace 07.02.2007 23:55 Maailman suosituin verkostoitumissaitti MySpace järjestää kilpailun, jonka voittajalle on luvassa miljoona puntaa elokuvan ohjaamiseen. Kymmenvaiheisessa ohjelmassa etsitään ensin lyhytelokuvanäytteiden perusteella paras ohjaaja, sitten keksi…
Barbarella tulee taas 06.02.2007 12:22 Miksi keksiä uutta, kun vanhassakin on niin paljon hyvää? Tätä on tuumaillut tuottaja Dino de Laurentiis, jonka pohdinnan tuloksena on nyt syntymässä uusi versio kulttielokuvasta Barbarella. Vuonna 1968 valmistunut elokuva tunnetaan kahdesta …