Uusimmat

Google karsastaa Kiinaa – ”Emme käytä aikaa asian pohtimiseen”

22.06.2019 20:32 Muropaketin toimitus

Viime vuonna huhuiltiin, että Google avaisi jälleen palveluitaan Kiinassa. Tiettävästi tämä ei miellyttänyt Googlen työntekijöitä – maassa kun täytyisi taipua nettisensuuriin ja maan lakeihin.

Google poistui Kiinasta vuonna 2010. Googlen toimitusjohtaja Sunda Pichain mukaan heillä ei ole edelleenkään suunnitelmia palata sinne. Gadgets Now -sivuston artikkelissa Pichai vielä tarkensi, että Googlen palaaminen edellyttäisi oikeanlaisia olosuhteita. Hänen mielestään tärkeintä on sensuurivapaa internet.

– En halua spekuloida hypoteettisellä tilanteella. Meillä ei ole suunnitelmia. Ja emme käytä aikaa asian pohtimiseen, Pichai kommentoi.

Googlella on silti edelleen pienimuotoista toimintaa Kiinassa. Raportoidusti yritys puuhailee maassa tekoälyn ja yleishyödyllisten asioiden parissa.

Muropaketin uusimmat