Googlen väitetään vakoilevan muiden yritysten sovellusten käyttöä puhelimissaan – tietoja hyödynnettäisiin uusien sovellusten kehittämisessä

01.08.2020 11:12 | Muropaketin toimitus

Googlea syytetään käyttäjien sekä muiden yritysten sovellusten vakoilemisesta. TechSpotin mukaan Googlea pidetään usein jo samanveroisena markkinahäirikkönä kuin 1990-luvun Microsoftia.

Raporttien mukaan Googlen Android Lockbox -niminen sovellus kerää tietoa kolmansien osapuolten ohjelmien käytöstä. Tarkkailun alla on ainakin montako kertaa sovellus avataan päivittäin ja kauanko sitä käytetään.

Googlella väitetään työskentelevän Magic Eye -niminen ryhmä, joka analysoi dataa ja raportoi löydöksistään johtoportaalle. Tiettävästi tietoja käytettäisiin kilpailevien sovellusten kehittämiseen.

TechSpot kertoo esimerkkinä Intiassa testattavana olevan YouTuben ominaisuuden Shorts, jonka on tarkoitus kilpailla TikTok-sovellusta vastaan. Julkaisun mielestä Google on saattanut päätellä keräämästään datasta, ettei sen kannata kehittää erillistä sovellusta TikTokin kilpailijaksi.

Google puolustautui sanomalla, ettei ole salaisuus, että sillä on pääsy käyttäjien tietoihin kolmansien osapuolten sovellusten käytöstä. Tietotekniikkajätin mukaan se käyttää tietoja akun eliniän pidentämiseen, Play-kaupan hakualgoritmin kehittämiseen sekä Digitaalinen hyvinvointi -sovellusten toimintaan. Googlen mukaan kaikilla kehittäjillä on pääsy samaan dataan, jos käyttäjä on sen sallinut.

Yhdysvaltojen oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 tutkinnan Googlen toimintatavoista markkinoilla. Tarkkailussa on ainakin Googlen hakualgoritmin toiminta sekä nimenomaan Android-käyttöjärjestelmään liittyvät mahdolliset kilpailua rajoittavat seikat.