Uusimmat

Galaxy S8 kultasilauksilla maksaa kolme kertaa perusversiota enemmän

12.04.2017 09:14 Muropaketin toimitus

Brittiläinen Truly Exquisite on muokannut huippupuhelimista kullattuja luksus-malleja jo jonkin aikaa. Samsungin uutuuksien julkistus on luonnollisesti saanut koneiston hyrräämään, ja yritys onkin julkistanut kasan kullalla viimeisteltyjä S8-malleja.

Molemmista S8-versioista on tarjolla kolme erilaista versiota. Joko 24 karaatin kullalla päällystetty, 24 karaatin platinalla päällystetty tai 18 karaatin ruusukullalla päällystetty. ”Perusmalli” 24 karaatin kultauksella maksaa noin 2640 euroa, platinaversio kurittaa kukkaroa noin 2760 eurolla, ja ruusukultainen sijottuu niiden väliin noin 2700 euron hintalapullaan. S8+ -mallia haikailevan pitää lisätä päälle vielä sadan punnan (n. 117 euroa) maksu. Kansanmalleihin verrattuna hinta on siis noin kolminkertainen.

Pelkän puhelimen lisäksi ostaja saa kuitenkin satojen eurojen arvoisen lisävarustepaketin, esimerkiksi langattoman laturin, Gear VR -virtuaalilasit, laadukkaan puisen laatikon, kullatun virtapankin ja nahkaisen kortinpidikkeen. Tilaajia hemmotellaan myös ilmaisella maailmanlaajuisella toimituksella.

Muropaketin uusimmat