Uusimmat

Samsung aikeissa valmistaa omia grafiikkasuorittimiaan Exynos-järjestelmäpiireille

21.06.2018 09:04 Muropaketin toimitus

LinkedIn-palvelun työpaikkailmoitukset ennakoivat, että Samsung on aloittamassa omien grafiikkasuorittimien suunnittelun. Palvelussa on haettu useita näihin erikoistuneita insinöörejä yhtiöön töihin.

Tähän asti Samsung on käyttänyt omissa Exynos-järjestelmäpiireissään ARM:in valmistamia Mali-grafiikkasuorittimia, ja Snapdragon-järjestelmäpiirit sisältäneissä malleissa on tietenkin nähty Qualcommin Adreno-grafiikkapiirit.

WinFuturen tietojen mukaan Samsungin ensimmäiset omat grafiikkapiirit nähtäisiin alemman hintaluokan puhelimille suunnitelluissa järjestelmäpiireissä, ja teholuokan Exynoksissa käytettäisiin edelleen Mali-sarjan grafiikkasuorittimia. Kun yhtiön omat grafiikkapiirit olisivat kehittyneet tarpeeksi, tuotaisiin niitä edelleen tehokkaampiin puhelimiin ja itseohjautuviin autoihin tulevaisuudessa.

Laajentaminen myös grafiikkasuorittimiin on looginen liike Samsungilta, sillä puolijohdevalmistus on sille jo nyt todella tuottoisaa toimintaa. Lisäksi se voi saada sillä pidemmän päälle kilpailuetua muita Android-valmistajia vastaan. Tuotekehityksen aloitus on kuitenkin todennäköisesti hintavaa ja haastavaa, sillä alan merkittävimmät tekijät, AMD ja NVIDIA, ovat patentoineet monia grafiikkapiirien kannalta tärkeitä teknologioita.