Uusimmat

Skype saapui Windows Phonelle – parannettavaa löytyy

23.04.2012 12:36 Juha Kokkonen

Skype for WP

Microsoft on julkaissut Skype-viestintäohjelman valmiin version Windows Phone -puhelimille. Aiemmin sovelluksesta oli saatavilla beeta-versio (v0.2). Valmis versio tuo mukanaan mm. kontaktien haku- ja lisäysominaisuuden, soittamisen tavallisiin lankapuhelinnumeroihin, nopeamman käynnistymisen sekä yleisiä bugikorjauksia. Toki perinteiseen tapaan sovellus tarjoaa myös video- ja äänipuhelut 3G-, 4G- ja WLAN-yhteyksien yli.

Muiden mobiilialustojen versioihin verrattuna WP:n Skypestä löytyy kuitenkin vielä puutteita. Niistä merkittävin on tausta-ajotuen puute, sillä sovelluksella ei ole mahdollista ottaa vastaan puheluita, jos se ei ole auki ruudulla. Sovellus ei myöskään tue minkäänlaisia notifikaatioita. Skypen edustaja on kertonut The Verge -sivustolle, että kyseinen ”ominaisuus” johtuu Skypen ja Windows Phone -käyttöliittymän toimintatavan yhdistelmästä.

Selitykset kuulostavat vähintäänkin erikoisilta, sillä esimerkiksi kilpaileva VoIP-sovellus Tango toimii mainiosti myös taustalla. Lisäksi Skype toimii muilla mobiilialustoilla mainiosti taustaprosessina. Hämmentävintä sopassa on se, että Microsoft on omistanut Skypen nyt jo vuoden päivät, joten sillä olisi erinomaiset mahdollisuudet hienosäätää sovellus toimimaan täydellisesti Windows Phonen kanssa. Joidenkin spekulaatioiden mukaan Microsoft säästelisi tiettyjä toiminnallisuuksia Windows Phone 8:n Skype-integrointiin.

Windows Phone Marketplace, Skype

The Verge, Skype for Windows Phone version 1.0 released, no longer considered beta

GSMArena, Skype for Windows Phone no longer in beta

Skype on Lumia 800 @ TaskuMuro

TaskuMuro testasi Skypeä pikaisesti Nokia Lumia 800 -puhelimella, eikä havainnut ongelmia sovelluksen toiminnassa. Sovellus toimi sujuvasti ja oli käyttöliittymältään Windows Phone -tyylisesti pelkistetyn selkeä. Tausta-ajomahdollisuuden puute kuitenkin rajoittaa sovelluksen käytettävyyttä erittäin rajusti. Kerro kommenteissa omat käyttökokemuksesi Skypen Windows Phone -versiosta.

Muropaketin uusimmat